Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.04.2009 - 19:30

Tällä kortilla on pitkä tarina. Tai pitkä ja pitkä, mutta moneen korttipohjaan olen tätä kuvaa kokeillut. Kortin teemakin muuttui lopussa "vapuksi"Kieli ulkona Kerta ensimmäinen tämäkin, että vappu-korttia väännänNauru

                 

En oikein tykkää tästä lopputuloksesta. Itse kuvan väritys onnistui hyvin, mutta tuo korttipohjassa oleva nauha kiiltelee vähän liiankin kanssa silmille. Yritin kuvan alle lisätä soikean/ympyrän muotoista stanssattua kuvioa, mutta sitten tilaa olisi jäänyt todella vähän tekstille. Tekstin väri taas muuttui liian tummaksi. Olisi kai parasta tehdä nuo omat tekstit tietokoneella, niin tulisi siisti jälki.

 

Tuo teksti on muuten ihan mun käsialaa. En ole vielä itsekään oivaltanut täysin, mitä tuo lausahdus pitää sisällään, mutta ihmeen hyvältä se vain kuulosti!Nauru Tuota ilmapallon narua olisi voinut pistää isommallekin solmulle, mutta en meinannut saada sitä tuonkaan verran pyöritetyksi. Hyvä näin.

Koulutehtäviä olen eilisen ja tämän päivän urakoinut. Niinkuin viikko sitten, - voin nytkin todeta niiden olevan hyvällä mallilla... mutta ei vielä valmiina. Hitaasti ja harkiten täytyy kirjoitellaSilmänisku

Tosi kesäistä täällä Oulussa alkaa olemaan. Aurinko on porottanut koko viikonlopun. Moottoripyörät kuuluu pörisevän tiellä. Huomasin surffailessani, että Lumikellot-verkkokaupassa on muuttomyynti. Joten jos kiinnostaa, kurkatkaapa sinne.

"Lämmintä auringonpaistetta" ja "mietoa etelä-tuulta" kaikille!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code