Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.12.2011 - 20:30

Vähäiseksi jäi tänä jouluna korttien taitelu työkiireiden vuoksi. Tässä pikaiset näytöt näistä muutamista:

 

Tämmöistä tänä jouluna!

 

Rauhallista ja lämpöisää joulua kaikille!

22.07.2011 - 11:30

Tässä vielä kuva aamulla valmistuneesta kastekortista tyttövauvalle. Näistä tuppaa tulemaan aina samankaltaisia, kun ei muita pitkiä korttipohjia varastosta löydy.... Voi olla, että joskus lisäilen tähän paperikukkia. Toisaalta, voisi vauvan syntymäaikakin olla luksusta kuvan alla

 

22.07.2011 - 11:27

Tänään tuli heräiltyä liian aikaisin. Synkkä, sateinen ilma pilkisti ulkoa Kävi jo eilen mielessä, että jospa nostaisin tuon korttiaskartelu-laatikon tuolta yläkaapista. Aamulla näin sitten tapahtui. Sain aherreltua monet valmiiksi kasatut 3d-kuvat korteiksi asti. Korttipohja on monissa sama helmiäisruskea, mutta minkäs teet, kun se miellyttää

Maanantaina kävin pikaisesti katsastamassa Jumbossa Sinellin valikoimaa. Herkullisia matskuja olisi siellä ollut tarjolla, mutta maltoin jättää ne sinne. On tämä korttiaskartelu jäänyt sen verran vähille, että täytyy kulutella vanhoja materiaaleja varastoista pois. Mutta tässäpä kuvia aamuisista tuotoksista:

 

 

 

 

 

 

Keijukaisia ja näitä lapsi-aiheisia kuvatuksia nämä kortit pitävät tällä kertaa sisällään.

 

 

15.03.2011 - 18:37

Tästäpä lähtee pikaisesti jo harvemmaksi muodostunut blogin päivitys. Näitä kortteja ja kuvia on kulunut talvi pyöritelty. Vihdoin viikonloppuna sain rutistettua jotain valmiiksi asti!

 

 

Tässä ensin hääkortti. Kuva 3d-kuva ilman siihen kuuluvaa taustaa. Korttipohja ja kuva ostettu Oulun Anders Meder-myymälästä. Korttipohja on kivan sävyinen ja reilun kokoinen...

 

Tämä korttipohja myös samasta liikkeestä. Kortin kannet voi taittaa sivusta päälle ja rustata jonkun runon tai tervehdyksen niihin...

 

...Ja tässä häikäisevää laatua oleva kortti Yksinkertaisen nätti. Tässäpä nämä postaukset taas tällä kertaa. Seuraava kenties... joskus!

Auringon täyttämiä kevätpäiviä kaikille!

10.02.2011 - 15:58

Tässäpä pikainen postaus vuoden 2011 ystävänpäiväkorteista. Tämän enempää en niitä ennättänyt tehdä. Onneksi on viime vuotisia varastossa

 

 

 

 

 

Kaikki 3d-kuvat on stanssattuja. Ostettu Oulun Anders Mederin myymälästä.

27.01.2011 - 19:17

Pitkä tovi vierähtänyt edellisistä kortteiluista. Kuvia olen kyllä valmiiksi koonnut, mutta korteiksi asti vielä pöydällä odottavat. Tässä Oulun Posliini ja lahjapuodista ostamani valmiiksi stanssatut 3d-kuvat, joista tein tällaiset kortit:

 

 

 

Ylempään korttiin lisään sitten tekstin ja kenties vauvan syntymäajan... Tässä alimmaisessa kortissa käytin tällaista reilun kokoista, tummansinistä helmiäiskorttipohjaa. Tyylikäs! Näitä korttipohjia voisi käyttää enemmänkin nimenomaan näissä vauva- ja hääkorteissa (joissa tila tuntuu aina loppuvan kesken).

Ystävänpäiväkortteja olisi tarkoitus tehdä. Niistä kuvia jokin toinen päivä

19.11.2010 - 09:31

Tässä tälle aamulle valmistuneet kortit:

 

 

 

 

Nämä kuvat oli valmiiksi stanssatut. Kuviin kuului "kehykset". Jätin ne kuitenkin pois, kun tykkään noita ääriviivatarroja levitellä ympäriinsä Osaa kuvista myös leikkasin hieman pienemmiksi, jotta tekstin mahtuvat mukaan.

18.11.2010 - 09:54

Nämä veikeät lumiukko 3d-kuvat ostin reilu kuukausi sitten käsityömessuilta. Jätin kuvasta pois alimmaisen, pyöreän kuvan, koska muuten kuva paisuisi liian isoksi korttipohjiini:

 

 

 

 

Sitten sain leikattua muutaman Sarah Kay-aiheisen joulukuvan:

 

 

 

Ja muutama muu...

 

Näitä sinisiä kortteja tein useamman, kun kuvaan niin ihastuin

 

Nyt täytynee jatkaa päivää koulutehtävien parissa. Lumista päivän jatkoa!

16.11.2010 - 20:44

Päivitän taas kerralla isomman pompsin valmiita joulukortteja:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna tai loppuviikosta päivitän taas lisää kortteja

 

 

13.11.2010 - 17:25

Tässä taas päivittelen tehtyjä joulukortteja. Viikolla olen saanut hyvin leikattua näitä pyramidi-3d-kuvia; jouluaiheisia. Eilen sain niistä muutaman kortin valmiiksi:

 

 

 

Kuvat heijastelevat taas älyttömästi. Tässä koneessa ei ole senkään verran muokkausohjelmaa, jolla saisi tuota liikaa säteilyä deletoitua

 

 

Eilen kävin pikaisesti Oulun Posliini- ja askartelutarvike-liikkeessä (Anders Meder). Sinne oli tullut valmiiksi stanssattuja jouluaiheisia 3d-kuvia. Niistä tein tänään nämä kolme korttia. Vallan herttaisia kuvia! Kuvat sopii hyvin näiden sinisten korttipohjienkin kanssa (nämä tuntuu jäävän muuten vähemmälle käytölle). Muutaman muun stanssatun joulukuvan ostin myös. Niistä kortteja joskus myöhemmin...

 

 

07.11.2010 - 18:37

Tänään aamulenkin jälkeen (talven eka luminen kävelylenkki ) istahdin korttien pariin. Taisivat nämäkin kaikki kuvat olla Kirjokkaasta tilattuja; osa valmiiksi stanssattuja, mutta joukossa muutama leikattukin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä viimeisenä ollut "nukkuva tonttu" on hauskan näköinen. Tulee mieleen jokin joulutaulu lapsuudesta. Tonttuja taisi tulla tilattua tanssivassakin muodossa. Ehkäpä niistä jotain seuraavaan postaukseen

 

Lumen valaisemaa, alkavaa viikkoa meille kaikille!

06.11.2010 - 19:16

Tänään on soinut Radio Nova ja sitä kuunnellessa olen joulukortteja tehnyt Useampi kortti on vielä tulossa, - vielä pientä fiksausta vailla. Tässä kuitenkin muutama valmiiksi ehtinyt kortti:

 

 

 

 

 

Kuvat on taas vähän huonolaatuisia, -heijastelee. Yritin laittaa moniin kortteihin tasapuolisesti valkoista ja punaista (vuorotellen). Ettei tulisi liian paljon punaisia kortteja (tämä kokemus viime vuosilta). Tuo boordileikkuri oiva apu tässä. Kuvat olivat nallea lukuunottamatta stanssattuja. Kaikki tilattu Kirjokkaasta.

20.10.2010 - 19:14

Tässäpä muutama tänään valmistunut 3d-pyramidi-kortti:

 

 

 

 

Sitten muutama lapsi-aiheinen pyramidi-kortti:

 

 

Tyyliltään samanlaisia kuin moni viime jouluna tehty kortti.

10.10.2010 - 19:21

Eilen kävin Ouluhallilla Suurilla käsityömessuilla. Aiempina vuosina olen ollut pettynyt askartelutarvikkeita myyvien liikkeiden vähäisyyteen. Tällä kertaa tarjonta "ylitti odotukset". Sinelli on minulle verkkokaupan kautta tuttu yritys. Ökömökö oli aivan uusi tuttavuus. Myös muutamat käsitöitä enemmän myyvät yrittäjät / harrastajat saattoivat myydä korttiaskarteluissa käyttämiäni pitsejä (värjättyjä) tai pallonauhaa (myös herkullisissa väreissä).

Ökömököltä mukaani tarttui näitä joulu-aiheisia 3d-kuvia. "Peppers Christmas Party"-lukee vihkosen kannessa. Vihkonen sisältää jokaista kuvaa neljä arkkia, eli yhteensä kuvat 24 korttiin. Kuvien värit ovat mielestäni mukavan kirkkaat ja kuvat ovat myös valmiiksi stanssatut:

 

Tämä kortti on Kirjokkaasta tilmaastani joulu-aiheisesta 3d-pyramidi Mini-vihkosesta.

 

Tässä siis löytöjä eilisiltä messuilta. Tää lumiukko-kuva on mun ehoton suosikki!

 

 

Näitä sammakkoja en jouluun muuten miellä, mutta tykkään kyllä värityksestä. Tuo vihreä pistää mukavasti silmiin...

 

Tämä kuva oli kooltaan melko pitkä (kuten yksi toinenkin). Mahtui kuitenkin näin päin korttipohjalle. Tuleepahan hieman vaihtelua...

 

 

Tässä myös jotain ihastuttavaa... vaikea pukea sanoiksi

 

 

Tässä tänään viimeinen tehtailtu kortti. Pikku hiljaa alkaa innostus joukortteihin hiipiä päälle. Lunta odotellaan maahan täällä Oulussakin.

 

Oikein mukavaa lokakuun jatkoa teille kaikille!

18.09.2010 - 19:14

Vielä muistin osoitteen tänne blogiini. Sen verran harvassa alkaa nämä päivitykset olemaan, etten ihmettelisi, jos blogiosoite joskus unohtuisi Tänään kävin Oulun Posliini ja Lahjatavaraliikkeessä. Sieltä ostin näitä herttaisia, valmiiksi stanssattuja nalle-kuvia. Liikkeessä oli tarjolla myös joulu-aiheisia leimasimia, kauniita taustapapereita sekä vintage-aiheisia kuvia. Käykäähän vilasemassa, jos lähellä liikutte!

Kuvat ovat laadultaan huonoja, - värit eivät aivan vastaa luonnollisia värejä. Korttipohja on vadelmanpunainen. Kultahile-liimaa tiputtelin kukkien keskustoihin, - ei taida oikein näkyä.

 

Tässä kortissa tuli itse kuva hieman liian alas. Kun päätin laittaa vielä suorasta ääriviivatarrasta nuo kehykset, jäi tila alhaalla hieman liian ahtaalle.

Tämmöisiä tällä kertaa. Joulukortteja voisi hiljakseen aloitella, kunhan päätän, minkälaisia ja mistä kuvista. Opiskelu pitää kiireisenä, joten päivityksiä seuraavan kerran sitten joskus!

11.08.2010 - 21:03

Tässä kuvia tänään pikaisesti kokeilemastani korttimallista. Korttipohjan mallin olen jostain lehdestä löytänyt (terveyssisaren laukku). Sitä mukaillen lähdin näitä kortteja kokeilemaan:

Tässä korttipohja alkuperäisessä muodossa. Taustapaperit ja muut "lisukkeet" jäi tästä vielä pois. Onko tämä kortti tällaisenaan (sangat mukana) enemmänkin salkun näköinen? Toki voisi tehdä taitokset, jotta sangat roikkuisivat ikäänkuin alaspäin. Näin kortti mahtuisi paremmin kirjekuoreen...

 

Tästä versiosta fiksasin sangat kokonaan pois. Tällainen olisi yksi ratkaisu, mutta ei oikein miellytä silmää Tapoja olisi monenlaisia, mutta tarvikkeista on pula Jokin nauha + helmi-ratkaisu voisi myös toimia...

 

Tässä testailen tällaista ratkaisua. Nyt olisi jo enemmän laukun näköinen. Valkoisen sangan / remmin kehittelin laittamalla kaksi ääriviivatarraa vastakkain. Tuon saisi mahdutettua kirjekuoreen, sievästi taiteltuna.

Melkoiset mollukat (helmet) tuli valittua noiden kukkien keskelle. Pieniä oli jälejllä vain mintunvihreitä/sinertäviä. Voisivat kyllä tuoda korttiin enemmän särmää.

Mutta täytyypä miettiä, miten tätä laukku-mallia kehittelisi. Vai hyytyykö innostus tähän

08.08.2010 - 19:10

Tämä kuva on Kirjokkaasta ostamastani Sarah Kay-3d-kirjasesta. Kuvat ovat kyllä kauniita, mutta jokin näissä kuvissa ei oikein minua onnista. Voipi olla, että on tullut tehtyä niin paljon näitä tytöille sopivia kortteja, että pieni tauko voisi olla paikallaan... Pitääkö alkaa santsaamaan poikien kortteihin

 

Kortin tausta oli mukana samassa kirjasessa. Kuvan leikkasin itse. Tää vois olla vaan semmonen fiilistely-kortti, en oikein tekstiä tähän keksinyt. Jonkun värssyn voisi kortin sisälle keksiä...

08.08.2010 - 18:53

Tässä tämänpäiväinen vauva-kortti. Nuo siniset kukat on vinkkinä, että kortti ois niinku poikavauvalle tarkoitettu. Kuva itsessään sopisi väreiltään niin tytölle kuin pojalle.

Nämä Papruksesta tilaamani, valmiiksi stanssatut vauva-aiheiset 3d-kuvat on suloisen näköisiä. Ongelmana koen edelleen näiden vauva-korttien kanssa korttipohjan valinnan. Yleensä tulee automaationa vaaleanpunaista, vaaleansinistä tai valkoista.

Vauva-kuvat ovat aika vaaleita tai sitten juuri näitä neliskanttisia. Tämäkin kortti on väreiltään aika kalpea, - retrokukat piristi värimaailmaa hieman. En tiiä mikä tässä korttipohjan valinnassa on niin vaikeaa...

Usein on vielä niin, että jo 3d-kuvassa on vaaleanpunaista/vaaleansinistä. Tämmöisiä oon siis pähkäillyt Ei onneksi ole niitä isoimpia murheenkryynejä

Retrokukkien käyttöön minulla olisi yksi idea mielessä. Täytyy yrittää kokeilla sitä lähipäivinä. Nyt pitää alkaa raivata pöytää korttiaskarteluista. Huomenna pistän kämpässä tuulemaan, siivoillen.

LÄMMINTÄ alkavaa viikkoa kaikille

08.08.2010 - 18:45

Nämä kuvat oli tarkoitus käyttää cd-kortteihin. Toisin päätin sitten kuitenkin ja tämmöiset näistä nyt tuli:

 

 

 

 

Näitä isoja kuvia on kiva sommitella näille reilummille korttipohjille. Boordileikkuri oli myös tänään ahkerassa käytössä.

08.08.2010 - 18:39

En tiiä, miten tästä kuvasta saa tämmösen "Super-mummo"-meiningin Hiukka harmittaa, kun kuvaan on liitetty luku 50. Kuva sopisi paljon, paljon vanhemmalle henkilölle. Mutta minkäs teet...

Kortin väreillä löin vähän leikiksi

06.08.2010 - 20:24

Tässä Papruksesta ostamani valmiiksi stanssattu 3d-kuva. Tästä kuvasta on olemassa myös seepian ja musta-valko-väriset versiot. Tässä kuitenkin tämä orvokki värien kanssa:

 

Korttipohja on vaaleansinertävä helmiäiskorttipohja, Kärkkäiseltä ostettu. Reunustin korttipohjan hopeisella/helmiäisvalkoisella ääriviivatarralla. Aika yksinkertainen kortti, mutta kuva ei mielestäni kauhiasti lisukkeita kaivannut.

06.08.2010 - 20:20

Tässä tänään taiteiltu keiju-kortti. Kävin ostamssa cd-levyjä, joten sain senkin korttiin mukaan, niinkuin olin suunnitellut:

 

Kuvan laatu on huono ja sumea... Korttipohja ostettu Kärkkäiseltä (kahvin värinen helmiäiskorttipohja). Kimaltelee kivasti, vaikkei kuvasta näekään. Kävi mielessä lisätä paperiruusuja tuohon cd-levylle. En sitten kuitenkaan osannut päättää, miten ne sinne "ripottelisin"

05.08.2010 - 20:05

Tämä, sekä muutama muu stanssattu 3d-kuva (vauva-aiheinen) on tilattu Papruksesta. Nopealla toimituksella tuli ja kuvat olen ehtinyt koota.

Mielikuvitus on vaan edelleen lomalla, - tästäkin tuli niin samantapainen kortti kuin muista vauva-korteista. Toisaalta kuva on niin reilu, että mielelläni teen sen tämmöiselle korkealle korttipohjalle. Mahtuisi toki neliö-pohjallekin...

Täytyy miettiä, minkälaiset tekisi niistä lopuista, suloisista kuvista.

 

Jotain "kimallusta ja välkettä" tähän voisi vielä lisätä. Näyttää niin kalpealta

05.08.2010 - 20:01

Tässä tänään valmistunut kortti 50-vuotiaalle. Samantyylinen kuva olisi koottuna myös naiselle tarkoitettu. Aika synkkä tuli tästä kortista, - vähän semmoinen "Kreivi Dracula"-tyylinen tapaus

 

Kuva valmiiksi stanssattu, Kirjokkaasta ostettu.

05.08.2010 - 19:58

Tämä blogi on saanut kyllä levätä pidemmän tovin. Korttiaskartelun on ollu jäähyllä Pitkin viikkoa olen uusia Papruksesta ja Kirjokkaasta ostettuja 3d-kuvia koonnut. Huomenna täytyy käydä ostamassa jostain cd-levyjä. Monta korttia olisi tulossa, mutta cd-levyjä niihin kaipailen. Tässä  tänään valmistunut keiju-kortti:

 

Kuva oli stanssattu. Korttipohja Kärkkäiseltä, "Parhaimmat onnittelut"-teksti Kirjokkaasta.

20.06.2010 - 20:20

Teinpä tänään cd-kortin tästä kuvasta. Kuva on stanssattu, hologrammi 3d-kuva:

 

Kuvaaminen ei oikein onnistunut, kun kortti on niin "häikäisevä" Nämä kukka-aiheiset 3d-kuvat sopii kyllä mainiosti näihin cd-kortteihin. Kun alkaa olla jo vino pino perus A6-kokoisia kukkakortteja. Vähän vaihtelua nämä erikoisemmat Korttipohja Kärkkäiseltä ostettu.

19.06.2010 - 21:08

Tänään prinsessa-häitä katsellessani leikkaa näpersin tämän 3d-kuvan. Samaan tyyliin kuin viikon aiemmat kortit, siirtyi tämäkin kuva samanlaiselle korttipohjalle (hyväksi havaittu). Takana lilana heijasteleva dvd-levy:

 

Kortin kulmiin laitoin loppuvaiheessa vaaleansinertävät helmet. Saa nähdä pysyvätkö paikallaan, - tuo liimapinta on tainnut tehdä tepposet aiemminkin. Kuvan keskelle laitoin 60, kun en muutakaan keksinyt...

18.06.2010 - 21:14

Näistä stanssatuista 3d-kuvista en ole pitkään aikaan mitään tehnyt. Tänään hokasin, että kokeilenpa niitäkin näihin neliö-korttipohjiin, jotka osti Kärkkäiseltä - jospa istuisivat niihin paremmin:

 

 

Oikein tyytyväinen olen lopputulokseen: värit sopii hyvin yhteen seepia-sävyisen 3d-kuvan kanssa. Vieläköhän teen tätä samaa rataa lisää kortteja viikonloppuna?

 

Aurinkoista (niin kovasti kuin sadetta on luvattukin) viikonloppua!

18.06.2010 - 21:10

Nyt kun on Victoriankin häistä hehkutettu, niin täytyihän minunkin hääkortti tehdä. Kuvan olen tilannut jostain aiemmin, oli kuitenkin selkeä ja nopea leikata. Korttipohjana eilen Kärkkäiseltä ostamani reilu, vaniljan värinen neliö-korttipohja.

 

On taas kulta-tarroin koristeltu; yhtä kimallusta

17.06.2010 - 21:42

Tänään piipahdin Kärkkäisellä. Sieltä löysin näitä helmiäiskorttipohjia kahvin värisinä. Samoin ostin vaniljan värisiä melko reilun kokoisia neliö-korttipohjia. Niihin mahtuu cd:tkin mukavasti.




Tässä vähän kiiltävämpi kuva, salamalla otettu. Aivan upeasti tulee nuo cd-levyn naarmut esiin. Miten mää en luonnossa noita huomannu




Tässä sitten ilman salamaa otettu kuva, pysyy naarmutkin paremmin piilossa. Olipa kiva tehdä tämmöinen cd-kortti, kun cd mahtui hyvin korttipohjalle.




Tässä vielä jyhkeämpi korttipohja. Käytin tähän pitkään tallessa pitämäni lilan sävyisen cd-levyn. Sain sen joskus jostakin vaihdosta. Sopii hyvin tämän kuvan kanssa. Jotai valkoista hilettä yritin kukkien päälle laittaa, mutta ei näy ainakaan tästä kulmasta. Kimaltelee ihan riittävästi näinkin

06.06.2010 - 15:35

Tänään valmistui tämä kortti, johon laitoin taustalle cd-levyn (cd-levyjä en ole pitkiin aikoihin korteissa käyttänytkään, näihin ruusukuviin ne sopivat mainiosti):

 

 

Tähän auringonkukka-kuvaan päädyin laittamaan samaa sävyä olevan keltaisen korttipohjan. En tiedä, tuliko jo vähän liiankin keltainen tapaus. Jospa valkoinen taustapaperi vähän pehmittäisi... Tekstin jätin kokonaan pois. Oisko tämä sitten semmoinen kesäfiilistely-kortti..?

Kortin kuva oli stanssattu. Aika erikoisesti koottava kortti, - sai hetken miettiä, missä järjestyksessä kuvat tulee. Ihan järkevältä se kuitenkin näyttää, joten kai se ihan oikein meni

 

Tähän korttiin tempaisin tämän pitsireunalla koristetun paperin. Kortti pysyi sentään kesäisenä, kun ensin aristelin tuota joulunpunaisen taustapaperin käyttöä. Sopii kuitenkin hyvin kukkien väriin ja ihan särmikäs kokonaisuus valkoisen helmiäiskorttipohjan kanssa.

05.06.2010 - 16:42

Kylläpä alkaa nolon vaiteliaaksi ja entistä harvemmaksi mennä tämä blogin päivitys 3d-kuvia olen pidemmän aikaa leikannut ja koonnut. Tänään muutama valmistui kortiksi asti:

 

 

 

Kaikki 3d-kuvat ovat stanssatuja. Tarkoitus oli tehdä "kesäisiä" kortteja. Korttipohjan sävy tuo ainakin minulle mieleen hivenen syksyäkin. Kuvat oli vaihteeksi mukavan arkisia kukkia. Tarviikos aina niin ruusuista olla. Muutama ruusu-aiheinen kortti on kyllä valmistumassa, joten niitä riittää

Laitoin näihin kortteihin tällaista kimaltelevaa taustapaperia, jotta itse kuva erottuisi paremmin edukseen. Liian usein on tavaksi tullut kiinnittää kuva suoraan korttipohjaan. Papereiden sommittelu tuntuu vain niin perin vaikealta. Jospa siinä hiljalleen harjaantuisi. Pientä vaihtelua omaksi iloksi.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

09.05.2010 - 19:16

Kylläpä on vierähtänyt lähes pari viikkoa edellisestä postauksesta Tänään tein viimein muutaman kortin näistä uusista, stanssatuista kuvista. Jotain ylioppilas- ja valmistuneelle-tyylisiä kortteja yritin, mutta tekstit voivat muuttua vielä moneen kertaan:

 

 

 

Kaikissa korteissa käytin samanlaisia korttipohjia. Valokuvaaminen oli taas sen verran vaikeaa, että jouduin kuvien värejä muokkaamaan hieman tummemmiksi / vaaleammiksi. Tuon keskellä olevan kortin väri vastaa kortin väriä luonnossa.

Alimmaiseen korttiin en ole kovin tyytyväinen. Menikö taas tuo tarrojen liimailu vähän yli Täytyypä miettiä, teenkö korttiin jotain muutosta... Itse ruusu-kuva (3d-pyramidi) on kyllä nätti, niinkuin muutkin kuvat. 

25.04.2010 - 17:56

Tässä muutama tänään tehty kortti. Tekstit puuttuvat vielä kaikista, kun ei käyttötarkoitus ole selvillä. YO-juhlia, häitä jos liiemmin syntymäpäiviäkään ei ole tiedossa. En tiedä, onko taas tällaisen korkean korttipohjan vitsaus vai mikä, mutta kortit näyttää jotenkin "autioilta" Mutta kun en välittäis korttipohjiin survoa liikaa täytettäkään... Vaikeaksi menee, mutta menköön

 

Tämä 3d-hologrammi-kuva on stanssattu...

 

Nämä ruusut on ostettu Oulun Posliini- ja lahjatavaraliikkeestä (Anders Meder).

 

...Kirjakaupan stanssattua satoa...

05.04.2010 - 10:43

Tässä tänään valmistunut onnittelukortti 40-vuotiaalle:

 

Kuva on ihan perinteinen, leikattava 3d-kuva. Leikkasin ruusun taustalla olleen kuvionkin pois, kun halusin tuoda esiin pelkän ruusun.

04.04.2010 - 19:12

Tein aiemmin viikolla liikuteltavan "move"-kortin, jossa mies oli asunnon remontointi-hommissa. Tänään sain valmiiksi samaa sarjaa olevan kortin, jossa rouvat ovat kaunistautumassa kampaajalla:

 

Korttipohjaksi päätyi Sinellin helmiäskorttipohja (jätin sen taittamatta). Korttipohja toimii siis tavallaan yksi-osaisena korttipohjana. Tekstiä en vielä korttiin laittanut, koska yritän työstää siihen jotakin hauskaa ja humoristista Tämä kortti voisi olla yksi vaihtoehto 40 vuotta täyttävälle tutulleni...

 

Tässä kortissa naisten jalat ja päät heiluvat vasemmalta oikealle.

31.03.2010 - 21:14

Tässä ensimmäinen tekemäni Marij Rahderin "cards on the move"-kortti. Ei ollutkaan niin monimutkainen tehdä, vaikka niin olin ajatellut:

 

 

 

 

 

Kuvan väliin liitin muutamalla haaraniitillä nuo "heilurikädet". Muuten kuva koottiin perinteiseen, 3d-tyyliin. Mukavaa vaihtelua! Tekstiä en tähän korttiin laittanut. Sopisi onnittelukortiksi iän puolesta, uuteen kotiin muuttaneelle tai vaikkapa työpaikan saaneelle (työn iloa!).

Korttipohjan taitoin itse, kun kuva oli kooltaan sen verran reilu.

29.03.2010 - 19:23

Tässä tänään valmistunut pääsiäiskukka-asetelma-kortti. Tämä taitaa jäädä yhdeksi ja ainoaksi pääsiäiskortiksi:

 

Tämä 3d-kuva oli stanssattu. Ostin sen Oulun Posliini- ja lahjatavarakaupasta. Tekstiä ei valmiina tarrana löytynyt ja luulen, etten mitään tekstiä kanteen kirjoitakaan. Sisäpuolelle voisi jonkun pääsiäisrunon keksiä

20.03.2010 - 16:45

Tässä tänään valmistuneita 3d-kortteja. Taas laitoin tuota pitsiä tuonne alareunaan, vaikka ajattelin ensin, etten laita. Sopii sinne kyllä hyvin, mutta olen innostuksissani ährännyt pitsiä ehkä liiankin moneen korttiin

 

 

 

Parhaat onnittelut-teksti vaatii ainakin minun silmiltäni totuttelua. Teksi on jotenkin liian paksu, - ei erotu kovin selkeästi. Voi olla, että teksti vaihtuu toiseen. Alunperin laitoin valkoisen "Sydämelliset onnittelut"-tekstin, mutta mietin, näkyykö sekään tuolta vaalenpunaiselta helmiäiskorttipohjalta riittävän selkeästi.

 

 

Tämä kortti oli ihan "jännä" päähän pilkahdus. Kortti on revontuli-pohja, sinertävä väri heijastelee valkoisen korttipohjan pinnalta. En osannut päättää, - enkä itseasiassa keksinyt, mitä korttiin olisi vielä voinut lisätä.

19.03.2010 - 20:09

Tässä juuri valmistunut Sydämelliset onnittelut-kortti. Kuva on stanssattu, - samaa sarjaa kuin alkuviikon kortit.

Korttipohja on Sinellin, vaalensinistä helmiäiskorttipohjaa. Sopi oikein kivasti tämän kuvan kanssa:

 

 

 

 

Ääriviivatarra kortin yläreunassa on sellaista "kimaltelevaa" hopeaa. Pilkistää mukavasti silmään 

15.03.2010 - 20:48

Näitä kauniita stansattuja 3d-kuvia löysin lauantaina käydessäni Oulun Posliini- ja Lahjapuodista (Anders Meder). Liikkeeseen oli tullut todella hyvä valikoima stansattuja kuvia. En ole tainnut nähdä näitä kuvia vielä missään verkkokaupassakaan...

Tänään kuvista valmistui muutama kortti. Aika samantyylisiä toteutukseltaan:

 

 

 

Molempia kuvia löytyi omina arkkeina. Yhdessä arkissa oli 3-4 erilaista kukkakuviota (samasta kukasta, eli ruususta). Korttipohjat olen ostanut Kärkkäiseltä. Näihin kuviin olisi sopinut moni muukin korttipohja, mutta näihin päädyin tällä kertaa, kun taustat kimaltelevat kivasti helmiäisinä. Onneksi samasta arkista on vielä kuvia jäljellä, niin voin testata niitä myös eri korttipohjiin.

Nyt tuli pitkästä aikaa hieman intoa tähän korttiaskarteluun. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt uusien 3d-kuvien hankkimista, mutta en ole mieleisiä löytänyt. Ja niinkuin aina; kun koluat tietämäsi verkkokaupat läpi ja uksit "ei niitä mistään löydy", löytyvät ne juuri lähimmästä, paikallisesta liikkeestä Eipä silti; - sopii oikein hyvin minulle

 

Toivottavasti ensi viikonloppuna olisi aikaa hieman paremmin tehdä taas muutama kortti...

21.02.2010 - 13:43

Kesällä taisin jo tilata jostakin tämän suloisen 3d-kuvan. Perjantaina sen leikkasin ja kokosin ja eilisen päivän pyörittelin eri korttipohjien päällä ja mietin, että minkälaisen kortin kuvasta saisi tehtyä. Suuri vaikeus oli jo siinä, laitanko sinertävän vai valkoisen korttipohjan. Myös tuo boorditausta-paperin ja pitsin välillä oli kovaa taistoa Tällainen kortista loppujen lopuksi tuli:

 

 

Korttipohja on Sinellin valkoinen helmiäiskorttipohja. Siihen lisäsin poikittaisen MS:lla kuvioboordilla koristellut paperin. Lisäilin kuvaan myös hopeanväristä ääriviivatarraa ja samaa väriä olevan poikavauvalle-tekstin. Nuo lumihiutaletarrat olivat mielestäni oikein oiva lisä korttiin. Tuovat sellaista talven tuntua ja pehmeyttä.

Ajattelin jo ensisilmäyksellä kuvasta, että siinä on poikavauva. Kesken kortin teon pälkähti kuitenkin mieleeni tarkastella kuvaa tarkemmin... onko se sittenkään poika? Silmiin pisti nimittäin tuo vauvan päässä oleva myssy. Mutta löytyyhän myssyjä vauvan kuin vauvan päästä  

Lopuksi lisäsin vielä lumihiutatarrojen keskelle helmitarroja. Ovat mintun värisiä. Siinäpä se. Hiukan mielessä pyörii jälleen sinertävä tutti; laittaisinko sellaisen kortin reunasta roikkumaan..? Ehkä, ehkä en. Täytyy miettiä sitäkin, ettei kortista tule liian täyteen survottu.

 

 

09.02.2010 - 14:00

Viikon aikana olen leikannut ja koonnut taas näitä 3d-kuvia ystävänpäiväkortteja varten. Tänään kuvat valmistuivat korteiksi asti:

 

Tässä kuvassa 3d-pyramidi-kuva. Melkoiseksi möykyksi tuo kuva kohosi, mutta se kai juuri ideakin on...

 

 

Perinteistä 3d-kuvaa...

 

 

...tässä taas 3d-pyramidi-kuva. Kuviot piti asetella hieman vinottain...

 

 

Nallemaista menoa ja meininkiä...

 

 

Ystävänpäiväkorteiksi päätyivät nämä Moreheadin stanssatut 3d-kuvatkin. Toisaalta kuvat sopivat aiheeltaan ihan hyvinkin tähän tarkoitukseen...

 

 

 

 

Tässä Posliini- ja lahjatavarapuodista ostettu 3d-pyramidi-kuva. Aika keväinen meininki näissä kukka-korteissa on, mutta kevättä kohtihan tässä ollaan menossa.

Edelleen vaivaa tämä buumi, että korttipohjat on tosi räikeitä. Kaupassa ihastelin perjantaina Novitan uusia lankoja. Aivan mahtavan pirteän värisiä! Jos lähellä olisi ollut tuoli, olisin voinut jäädä niitä värejä pidemmäksikin aikaa katsomaan   

07.02.2010 - 16:32

Näitä Moreheadin kuvia olen pyöritellyt pidemmän aikaa käsissä, että minkälaisen kortin näistä tekisi. Tuntuu, että näistä on tullut tehtyä jo niin monta korttia, ettei enää  keksi mitään vaihtelevaa.

 

 

Tuo boordikuvio tuo hieman kortteihin vaihtelua. Tähän korttiin eivät minun silmäni muuta koristetta kaivanneetkaan...

 

 

Tässä kortissa boordi-kuvio laidassa. Täytyy katsoa, menevätkö nämä ystävänpäiväkorteiksi, vai säästyvätkö onnittelukorteiksi.

 

4

Ja lopuksi tämä nalle-aiheinen kortti. Samasta arkista samantyylinen kortti kuin viime viikolla.

Nyt kun muistaisi kortit kirjoittaa ja postittaa hyvissä ajoin, niin olisi homma pulkassa

07.02.2010 - 16:14

Juuri kirjoittelin pitkän postauksen ja olin sitä jo julkaisemassa, kunnes....errorin pälähti ruutuun. Sinne "jonnekin" hävisi se postaus! Nyt otan sitten lyhyemmän kaavan kautta Eli tässä kuvia tänään valmistuneista ystävänpäiväkorteista:

 

 

3d-pyramidi-kuva. Ostettu Oulun Posliini- ja lahjatavarapuodista. Tosi helppo ja nopea leikata...

 

 

Tämä 3d-pyramidikuva myös samasta arkista kuin aiempi...

 

 

Perinteinen 3d-kuva...

 

 

Tässä 3d-pyramidi-kuva, joka koottiin hieman vinottain. Ostettu myös Oulun Posliini- ja lahjatavaraliikkeestä...

03.02.2010 - 20:44

Tänään tempaisin käyttöön näitä kirjavia korttipohjia. Toisaalta tykästyin etenkin tuohon aprikoosin/mandariinin väriseen korttipohjaan. Se ei ole niin oranssi, muttei keltainenkaan. Semmoinen hillitympi sävy, - yritä tässä selittää...

 

Tähän korttiin sain liitettyä tätä kimaltelevaa, ruskehtavan/ruosteen väristä pitsiä. Sitä olen joskus jostakin ostanut, mutta en kovinkaan moneen korttiin vielä käyttänyt. Tähän sopi mielestäni mainiosti

 

Tässä samanlaiselle korttipohjalle tehty pyramidi 3d-kortti. Aika yksinkertainen, mutta tykästyin tähän kovasti. Tuon kuvan kokoaminenkin onnistui ongelmitta.

 

Ja tässä myös 3d pyramidi-kuvasta tehty kortti. Tähän en ole vielä oikein tykästynyt Laitoin tuohon alalaitaan tuon sini-valko-palloisen nauhan, kun siinä vaiheessa se tuntui vielä hyvältä ajatukselta. Tuo kortin yläosa on kuitenkin melko väritön. Ei taida parantua, vaikka yrittäisi vaihtaa nuo valkoiset ääriviivatarrat kultaisiin... Tai ehkä jokin sinertävä taustapaperi voisi sopia yksiin kuvan ja nauhan kanssa? Tätä täytyy vielä sulatella ja miettiä...

31.01.2010 - 18:43

Tästä kuvasta tuli tehtyä taas onnittelukortti, vaikka miksei tämä kuva sopisi ystävänpäiväkortiksikin:

 

 

Kortin väri on niin pinkkiä, niin pinkkiä! Mutta niinkuin olen aiemmin maininnut, alkavat nuo korttipohjat olla aika vähissä. Enkä oikein tiedä, minkävärisiä haluaisin tilalle. Miettinnän paikka senkin asian kohdalla.

Kokeilin päivällä tehdä korttia pelkistä paperikukista. Niistä olen nähnyt tehtävän todella kauniita kortteja eri blogeissa. En kuitenkaan saanut siinä vielä mieleistä korttia tehdyksi. Täytyy jatkaa sitä joku toinen päivä.

31.01.2010 - 18:39

Tämä kortti jatkaa eilistä ystävänpäivä-teemaa. Tässä kuvassa oli myös valkoinen tausta, jonka leikkasin pois:

 

 

Kuvan taustalla olevan paperin olen kohokuvioinut niillä Fiskarssin kohokuviointi-levyillä. Tämänvärisiä korttipohjia en ole tainnut kovin usein käyttääkään. Ei aivan kiljuvan keltainen, mutta sinnepäin kuitenkin.

30.01.2010 - 16:12

Ystävänpäiväkuvat ovat usein jotain nalleja ja pupuja. Piti minunkin hankkia tällainen nalle-aiheinen kuva. Herttainen kuva onkin:

 

Kuva on kivan värinen (kuvoitu tausta nallen ympärillä). Kultahilettä yritin kuvaan laittaa, en tiedä näkyykö juuri lainkaan. On tosi hempeätä ja sydämmellistä, niinkuin ystävänpäivänä kai kuuluukin olla

Vielä voisi muutaman ystävänpäiväkortin tehdä. Välillä ehdin jo ajatella, että jäävät nämä kortit tekemättä. Kaupoissa sen sijaan olen ihastellut ystävänpäiväkortteja senkin edestä. Vaikka itse tehty onkin itse tehty, ei ainakaan tänä vuonna voi moittia kaupoista löytyvää korttivalikoimaa.

30.01.2010 - 16:06

Tässä muutama valmistunut ystävänpäiväkortti. Nämä on ihan perinteisiä 3d-kuvia. Valikoin nämä kuvat tarkasti, jotta ovat mahdollisimman helppoja leikata (tunnustan!). Nämä olivat kyllä todellakin helppoja ja selkeitä kuvia. Stanssatut kuvat ovat toinen vaihtoehto, mutta olis pitkästä aikaa mukava leikata, kun ei ollut mitään vaikeita kiemuroita.

 

 

Tässä kuvassa oli valkoinen tausta (kehysmäinen). Leikkasin sen kuitenkin pois. Parempi mielestäni ilman taustaa...

 

Tässä myös värikäs kuva. Olisi sopinut myös jos minkäväriselle korttipohjalle. Tämän pinkin valitsin. Kuvan reunat olivat mustat. Olisi voinut olla hyvä ilman kultaista ääriviivatarraakin. Nyt mustat kehykset näkyy hieman huonosti.

17.01.2010 - 18:42

Tämä Sarah Kay-kuva on kummitellut jonkin aikaa valmiiksi koottuna. Eilen hokasin siihen tämän vaaleansinertävän korttipohjan. Sopii mielestäni ihan kivasti kuvassa oleviin väreihin:

 

 

Meinasin laittaa kuvan yläpuolelle sellaisen valkoisen ison koriste-sydämen. Sen päälle olisi voinut laittaa esimerkiksi "kihlaparille"-teksin. Mutta sitten tuli taas mieleen se, kuinka vähän näitä kihlajais-kortteja on tähänkään saakka mennyt. Niinpä laitoin tekstiksi tuon. Voihan sen sitten taas muuttaa, jos tarve vaatii. Tekstiä muuttamalla tästä saisi ihan veikeän ystävänpäivä-kortin.

17.01.2010 - 18:37

Pitkään olen tämän Moreheadin sekä muutaman muun kuvan kanssa pähkäillyt. Tänään sain tästä kuvasta tehtyä tällaisen kortin:

 

Kuvassa ei  näy oikein hyvin, että tein kortin laitaan "pitsireunan" M.S:n boordi-laitteella (en koskaa muista miksi tuota laitetta sanotaan, voi siis olla aivan väärä nimi ). Muuten kortti on tyyliltään aika perinteinen... Mietin nyt, että laittaisinko kaitaista, kullanväristä ääriviivatarraa kortin ylä- ja alalaitaan. Täytyypä miettiä sitäkin. Ettei vaan tulis liian kirjava kortti.

Korttien teko on muuten ollut vähäistä. 3d-kuvia on joitakin, mutta eivät vain nyt innosta. Leimasinkuvien värittelystä on myös into lopahtanut. Täytyy joskus ajan kanssa kurkistella verkkokauppojen valikoimat läpi, jos tilaisi uudenlaisia 3d-kuvia.

13.01.2010 - 15:02

Eilen yksi tuttavani pyysi minulta hääkorttia. Löysin joululoman aikana yhden 3d-kuvan, josta en ollut korttia tehnyt. Niinpä eilen tein siitä tällaisen, melkoisen hempeän hääkortin:

 

Nämä metalliset hologrammi 3d-kuvat ovat helppoja koota, koska ovat valmiiksi stanssattuja. Ja siistejä, johtuneeko juuri tuosta metallimaisesta pinnasta?

Korttipohjia löysin tähän kuvaan jos kuinka monta vaihtoehtoa. Valitsin sitten tämän vaaleanpunaisen. Monet hääkortit ovat muutenkin jo vaaleilla pohjilla. Jospa tämän vaaleanpunainen toisia vähän vaihtelua...

Niinkuin usein aiemminkin, piti minun saada  yrittää laittaa tämän kortin reunaan tuollaista rusettia. Tällä kertaa luovuin suosiolla siitä, että tekisin korttiin reikää, jonka lävitse nauhan pujottaisin. Nyt tein vain rusetin ja kiinnitin sen tarratyynyllä kortin reunaan. Näin se on näppärä irrottaa, jos siitä ei pidäkään... Niin ainakan luulisin

Tänään on viimeinen joululomapäivä. Lienee aikakin jo palata kouluun opiskeluiden pariin. Voi alkaa odottelemaan seuraavaa lomaa

06.01.2010 - 20:28

Näitä vauva-aiheisia arkkeja näyttää edelleenkin löytyvän. Tämä kuva on samasta arkista kuin viimeksi tekemäni kortti:

 

Tossujen väriä ajatellen olisi kuva sopinut kai myös poikavauvan-korttiin. Mutta jotenkin tykästyin tähän lilaan korttipohjaan. Näin ollen kortti taitaa mennä tyttövauvalle. Mukava kuitenkin, että on nyt hieman laajempi valikoima noita vauvakortteja. Harvoin olen niitä näin innostunut tekemään. Onpahan nyt

06.01.2010 - 20:24

Tähän korttiin laitoin tarran 5, jos kortti sattuisi vaikka päätymään 5-vuotiaalle. Mutta niinkuin aina muulloinkin, on noita tarroja näppärä vaihdella tarpeen mukaan:

 

 

Kuva on mielestäni ihan kiva pojalle tarkoitettuun onnittelu-korttiin. Jotenkin pojille on edelleen vaikea löytää sopivia kuvia. Tuntuu, että niissä on aina oltava mukana jotain autoa tai muuta vauhtia. Voipi olla aivan hassu ajatus, mutta monet kuvat ovat liian "lällyjä"... Tässä arkissa oli toinenkin kuva, jossa mukana oli traktori: siinä vasta jotain No joo, mutta tämmönen taas tällä kertaa...

01.01.2010 - 20:38

Tänään tein vuoden ensimmäisen kortin. Viimeiset pari-kolme viikkoa olen malttanut olla kortteja tekemättä. Joulukortti-"sesongin" jälkeen pieni tauko teki ihan hyvääkin. Eilen löysin tosiaan tämän vauva-arkin, josta tein tällaisen kortin:

 

 

 

Kuva on hieman huono, värit eivät tule oikein hyvin esiin. Korttipohja on kuitenkin Sinellin lila helmiäis-korttipohja. Toisen vauvakortti-kuvan leikkasin ja kokosin myös tänään. Siitä jotain seuraavaksi...

Toivotan kaikille blogi-ystäville ja tuttaville, sekä myös muille ystäville, tutuille ja läheisille onnea vuodelle 2010!

15.12.2009 - 15:55

Tässä jälleen yksi kauan kaapissa pyörinyt, valmiiksi koottu 3d-kuva. Olen suunnitellut tätä isommalle korttipohjalle tai cd:n kanssa käytettäväksi. Tänään kuitenkin hokasin, että teenkin tällaisen kortin:

 

 

Oli toisaalta mukava tehdä tästä kuvasta kortti tälle pienemmälle korttipohjalle. Minulla on aina sellainen ajatus, että kaikki hääkortit on tehtävä sellaiselle korkeammalle, pystysuoralle korttipohjalle. Mutta tämä on minusta hyvä just näin.

Tuon kuvan alla olevan kartongin reunat kävin myös läpi sillä Martha Stewartin boordileikkurilla. Mielestäni tämä boordileikkuri jaksaa leikata paremmin tuollaista ohutta kartonkia, kuin esimerkiksi Fiskarssin boordileikkurit.

 

Postiluukusta putkahti tänään seitsemän joulukorttia. Tästä se alkaa

15.12.2009 - 15:50

Tänään karkasi uni aamulla jo puoli viiden aikaan. Se on juuri tätä, että kun olisi mahdollisuus nukkua pidempään, ei nukuta senkään vertaa kuin yleensä.

 

Aloin sitten leikata ja koota 3d-kuvia. Eilen kun ehdin kansiosta katsella muutamia kuvia, joista voisi kortin tehdä. Tänään tein sitten useamman vauvakortin:

 

 

Tässä tämä mukavan perinteikäs vauvan töppönen-kortti. Tämä kuva on suht helppo leikata. Ja mielestäni lopputulos on vallan herttainen Tyttövauvalle-teksin jouduin katkaisemaan keskeltä, jotta mahtuu tuohon kohti.

Huomasin myös, ettei tarra-arkin tyttövauvalle-teksteissä ollut ö:n pisteitä. En ole aiemmin ajatellutkaan sitä, sisältyvätkö ne yleensä tarra-arkkiin. Ainakin ä:n pisteet olivat paikoillaan... Mutta eipä hätiä; leikkasin ja liimasin toisesta arkista pisteitä vastaavat möykyt ö:n päälle...

 

 

Tässä kaksi kuvaa samasta kortista. Toisessa näkyy paremmin kortin päälimmäinen oikea laita, jossa käytin Martha Stewartin boordileikkuria. Pitäisi hoksata hyödyntää sitä laitetta useamminkin...

 

 

...Tämä on pitkästä aikaa vähän normaaleista vauvakorteistani poikkeava. Kuva on pyramidi-3d.

 

 

Sitten vuorossa tämän aivan ihanan näköinen kuva äidistä ja vauvasta! Tämä kuva oli alunperin 3d, mutta yksi osista hieman repesi, joten jätin ne osat pois ja laitoin vain pelkän pohja-osan. Mielestäni kuva tulee oikeuksiinsa hyvin näinkin. Kuin maalaus.

 

 

Tämä kuva on pyörinyt kansiossa jo pidemmän aikaa. Olen kammoksunut tämän kuvan leikkaamista, koska leikattavaan alueeseen kuuluivat myös sängyssä olevien pinnojen välit. Sain ne onneksi pienemmillä saksilla yllättävän hyvin leikattua.

Kuva itsessään oli enemmän neliön muotoinen. Jouduin siis hieman sabotoimaan kuvan reunoja, jotta sain sen mahtumaan korttipohjalle. Laitan kulmiin koristetarrat, kun mielestäni kuva kaipasi jotain piristystä... voisi toki ajatella retrokukkiakin?

12.12.2009 - 19:23

Nyt kun olen syksyn joulukortteja tehnyt, oli tänään mukava tehdä kortti tyttövauvalle:

 

Sain kuvan, pitsin ja tekstin mahtumaan tälle neliökortille. Korttipohja on luonnossa hieman vaaleanpunaisempi. Korttipohja sekä 3d-kuva taitavat molemmat olla Papruksesta tilattuja.

Tutin kiinnittäminen vaati jälleen mielikuvitusta. En tiedä, miten ne saisi kauniisti paikoilleen . Onneksi honasin tuon pitsin, joten sain pujotettua tuon kullanvärisen nauhan siitä läpi ja solmittua taakse kiinni. Kukka löysi paikkansa hetken mielijohteesta, - voi olla, että otan sen vielä pois... Tutin jätin noin vapaasti "riippumaan". Senkin voi tarvittaessa kiinnittää paremmin, ettei heilu ympäriinsä.

Oikein iloista, rauhallista ja lumista (jo?) 3. adventtia teille kaikille!

09.12.2009 - 20:53

Tykästyin tähän sinertävään korttipohjaan. On värinä oikein silmiin pistävän sininen, ei liian vaalea. Kortista tuli muuten aika perinteikkään näköinen:

 

Kuvan alapuolelle jäi vähän liikaakin tilaa... Tuolla yläpuolella oleva poikavauvalle-teksi on pieni, koska isompana en ole tekstiä löytänyt. Jotai kimallusta voisi kuvaan vielä "harkitusti" lisätä.

 

Joulukortit alkaa olla nyt aikalailla kasassa. Muutama embossattu kuva vielä on, mutta saa nähdä, tuleeko vielä tehtyä. Vielä pari päivää koulua ja sitten joululoma. Hassua, kuinka nopeasti aika on jälleen kerran mennyt!

Tänään sain opiskelukaverini kanssa englannin suullisen kokeen läpi. Voi että oon onnellinen! Se kun on aina semmoinen tentti, että tahtoo jännittää jo monta päivää aiemmin Mutta ohi on nyt.

02.12.2009 - 20:26

Näitä vauva-kortteja on mukava tehdä. Tässä tilattu kortti nimenomaan ristiäisiin/kastejuhlaan:

 

 

Korttipohja on Romakin. Oikein mukava, jämerä korttipohja. Kuva vääristää ehkä hieman oikeaa väriä. On hivenen lilan sävyä mukana. Tämä ristiäisjuhlaan sopiva kuva on yksi suosikeistani. Harmi, että ristiäiskortteille on niin harvoin tarvetta. Pitsin sain sijoitettua kortin alalaitaan. Kuvan vasemmassa laidassa on pieni repeämä. Siihen olisi tarkoitus laittaa jotain glitterin tapaista.

29.11.2009 - 19:06

Tein tässä iltapäivällä valmiiksi nämä 3d-kortit. Kuvat ovat olleet koottuna jo jonkin aikaa. Olen pähkäillyt, että minkä väriselle korttipohjalle kuvat laittaisin. Näihin päädyin:

 

Tämä pyramidi-kuva oli helppo ja selkä leikata. Juuri tällainen, että leikataan ympäriltä, eikä kuvan sisäpuolelta...Mietin, että tuleeko tästä nyt kauhian synkkä kortti, mutta mielestäni lopputulos on ihan jouluisen tunnelmallinen.

Tässä edellisen tapainen pyramidi-kortti. Samalla korttipohjalla...

Huomasin, että lintukuvan yläpuolelta on lähtenyt tuo aaltoileva ääriviivatarra irti. Laitoin sen takaisin paikoilleen. Nämä ovat näitä mystisiä katoamistemppuja: mitä tapahtui ennen kortin kuvaamista ja sen jälkeen

Tässä Anders Mederin revontuli-korttipohjalle kiinnitetty pyramidi-kuva. Korttipohja heijastaa hieman punaista, mutta eihän se tässä kuvassa näy. Tästä taisi tulla vähän liian vaalea kortti minun makuuni...

Vielä löysin yhden lumiukko-kuvan. Aiemmat olen tehnyt punaiselle ja valkoiselle pohjalle, joten kokeilin tähänkin nyt tätä sinistä.

27.11.2009 - 18:53

Olen tässä parina päivänä leikannut ja koonnut näitä lumiukko-aiheisia 3d-kuvia. Tässä kuvia tänään valmistuneista korteista:

 

 

Näistä lumiukko-pariskunnista olen kortit jo aiemmin tehnyt. Aika samantyylisiä ovat nämä, kuin aiemmatkin kortit...

 

Tähtiin lisäilin tuota valkoista kiillettä. Taisi tulla vähän liikaakin

 

Tämän lumiukko-kuvan laitoin vaihteeksi valkoiselle korttipohjalle. Tykkään tästä kuvasta tuon tumman taivaan takia.

 

 

Tässä vielä koko lumiukko-colection. Lisäsin myös näihin kortteihin valkoista kiillettä lumihiutaleiden kohdalle.

 

Lumista viikonloppua kaikille (tää kaipais niin kovasti lunta)!

24.11.2009 - 20:15

Tein tämän joulukortin vaihtelun vuoksi valkoiselle helmiäiskorttipohjalle. Kuva on Penny Blackin enkeli, embossattu kullanvärisellä kohojauheella:

 

 

Kortti on melko yksinkertainen, kun en siihen mitään "sävähdyttävää" keksinyt. Kullanvärisen joulutähden saatan ehkä tuohon enkelin alapuolelle kiinnittää. Muistui juuri mieleen, että semmoisia omistan!

19.11.2009 - 20:45

Tänään tein lopuista jääkarhu-kuvista joulukortit. Samalle vaaleansiniselle korttipohjalle kuin aiemmatkin:

 

Tämän kortin olen kuvannut ilman salamaa, - siitä tuo synkkä sävytys...

 

 

Tässä kortissa hapsottaa tuo ääriviivatarra 3d-kuvan ympärillä huomasin vasta kuvaamisen jälkeen. Tuo kuva on hieman normaali-kuvaa paksumpi. Ja toki tuo ääriviivatarrakin tuli aika mutkalle. Jospa kuitenkin paikoillaan pysyisi.

Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota lumihiutale-tarraa. Ihan kivasti sopi tähän korttiin, kun keksin laittaa sen tuolla tavalla kahteen reunaan.

18.11.2009 - 19:17

Onko tämä korttipohja edes purppuranpunainen? En oikein teidä, mikä tämä väri on. Ei aivan violettikaan...

 

Tykkään kuitenkin tästäkin korttipohjasta. Harmi, että tämä taisi olla viimeinen... Kuva on tosiaan pyramidikuva. Ihmeen paljon vaihtelua silmälle näyttää tuovan tuo, että kuva on 8-kulmainen. Ääriviivatarrat hopeana.

Olen tähän myös tyytyväinen

18.11.2009 - 19:13

Tässä tänään valmistunut pinkinvärinen joulukortti. Korttipohjan tilasin jokin aika sitten Papruksesta. Nämä ovat niitä samoja, kuin vaaleansiniset korttipohjat. Harmi, että pakkauksessa oli vain viisi korttipohjaa. Olen innostunut laittamaan näitä isompia 3d-kuvia näihin korttipohjiin. Tuovat hieman vaihtelua:

 

Tässä kuvassa näyttää tuon 3d-kuvan ympärillä oleva ääriviivatarra hieman hapsottavan tuossa yhdessä kohdassa. Täytyy korjata se asia. Muuten olen oikein tyytyväinen tähän korttiin

15.11.2009 - 18:45

...sekä myös perinteisempiä joulukortteja tuli tänään tehtyä. 3d-kortteja ovat kaikki, vaikka useampi leimattu enkeli-kuva tuossa pöydällä valmistumista odottaakin. Enkeli-korttien kanssa tahtoo mennä aikaa enemmän, kun yritän värkätä mukaan paperia tai jotain muuta koristetta...

 

Tässä kuitenkin tänään tekemäni kaksi joulukorttia jääkarhu-kuvista. Nämä ovat taas melko isoja kuvia, joten onneksi huomasin nämä vaaleansiniset neliökorttipohjat. Sopivat mielestäni ihan hauskasti näiden kuvien kanssa:

 

 

Juoksua kuutamossa....(hölökynkölökyn...)

 

 

...ja lumessa telmimistä.

 

Tässä muutama hologrammi-kortti:

 

 

Nämä hologrammi-kuvat ovat myös pyramidi-kuvia. Meinasin kiertää tämän ylemmän kortin kuvan hopean värisellä ääriviivatarralla, mutta jätin sen lopulta pois. Itsestään kuvakin kimaltelee melkoisesti.

 

 

 

Tässä tbz:n 3d-kuva perinteisessä kortissa.

 

10.11.2009 - 15:39

Tässä taas yksi joulupukki-aiheinen kortti. Näitä joulupukkeja oli hieman liikaakin noissa 3d-kirjasissa:

 

 

Toisen kortin tein lintuparista....

 

07.11.2009 - 13:48

Aamulla heräsin suunniteltua aiemmin, joten tein valmiiksi kortit näistä 3d-kuvista:

 

 

Tämän kuvan sain mahdutettua tälle perinteiselle korttipohjalle. Tbz:n 3d-kirjasessa on ollut joitakin kuvia, jotka ovat makuuni liian isoja. Pyörittelin niitä yhtenä iltana näiden, - sekä neliökorttipohjien päällä. En oikein tiedä, sopivatko kumpaakaan...

 

 

Tähän, sekä ylimpään korttiin laitoin nuo kulmatarrat. Kulmatarrat halkaisin yhdestä tarrasta (säästöä, säästöä).

Jokohan huomenna saan reippailtua niitä moneen otteeseen mainitsemiani leimasinkortteja? Lähden huomenna iltapäivästä Semmareiden konserttiin. Toivottavasti ehdin ennen sitä tehdä muutaman kortti-kokeilun leimasimilla

06.11.2009 - 19:06

Tässä kortti mietteliäästä joulupukista. Kenelleköhän lie kirjettä kirjoittaa

 

Kuva on Tbz:n. Mukavaa viikonloppua kaikille!

05.11.2009 - 19:17

Tässä tekemäni 3d pyramidi-kortti tyttövauvalle. Viimeisen, pienimmän neliön jätin vauvan nenän päältä pois, kun häiritsi kuvaa

 

 

Korttipohja on Sinellin. Meinasin laittaa myös nauhaa koristeeksi, mutta en osannut päättää minkälaista!  Joten jäipä taas pois.

05.11.2009 - 19:15

Tässä muutama Tbz:n 3d joulukirjasesta tehty kortti:

 

 

Joulukirkko...

 

 

Joulupukki...

02.11.2009 - 18:48

Tässä kortissa on perin veikeän näköinen tonttu. Kurkistaa kivasti ikkunasta:

 

 

Jotakin "särmää" olisin korttiin ehkä vielä kaivannut...en oikein tiedä mitä (nauhoja, haaraniittejä?). Voipihan noita lisäillä myöhemmin, jos jotain mieleen tulee

01.11.2009 - 18:11

Tänään näpertelin taas muutaman kortin "joulukortti-kansioon". Joulutähdestä ei taida vielä muita kortteja ollakaan kuin tämä tänään tekemäni:

 

Kuvan takana olevassa vellum-paperissa oli kaunis metsä-kuva. Ei näy nyt niin selkeästi, kun korttipohja on punainen. Harmi.

 

Tässä tällainen hauska ja iloisen näköinen joulupukki. Taustapaperi kuului pakettiin. Lisäilin itse tähtiä kuvaan, jottei jäisi niin paljaaksi.

Molemmat kuvat ovat tosiaan siitä 3d-vihkosesta, jonka tilasin Kirjokkaasta.

31.10.2009 - 17:54

Nämä 3d-kortit ovat semmoisesta 3d-kirjasta, jossa on mukana jos minkälaista paperia, kuvioa ym. lisäksi. Yleensä en näistä kirjasisista innostu, kun kortteihin on valmiit kaavatkin; miten saa ja minkä näköisen.

 

Nyt päätin kuitenkin kokeilla näitäkin kuvia ja hyödyntää samalla kirjasessa olevia koristepapereita:

 

 

Tähän korttiin sävelsin itse tuota hopeaa; ehkä hieman liikaakin. Onpahan loistetta

 

 

Tässä huonosti kuvattu joulupukki-kortti. Tämän laitoin kokeeksi tämmöiselle neliö-pohjalle. Kaunis, talvinen tausta molemmissa...

29.10.2009 - 18:55

Näitä herttaisia nalle-pyramidi-kuvia tilasin Paperellasta. Hieman harmitti se, että kuvien kehyksissä lukee aina jotain jouluntoivotusta englanniksi. En tiedä, miksi haluaisin kaikkiin joulukortteihin jouluntoivotuksen suomeksi...

 

 

Kuvat oli jälleen nopea koota, koska olivat valmiiksi stanssattuja. Paperikin oli jämerämpää, ei ihan kartonkia kuitenkaan. Arkissa oli mukana nuo koristeet, jotka tässä kortissa laitoin ylä- ja alalaitaan. Mukana oli myös plakaatti, jossa luki jouluntoivotus englanniksi. Sen editoin kuitenki pois, samoin kuin tästä kuvasta leikkasin hieman reunuksia

 

 

Tässä kuvassa sama juttu reunus-tekstien kanssa. Täytynee seuraavissa korteissa miettiä, että jos sittenkin annan tekstien olla. Tai laittaa sitten jotain taustapaperia alle, ettei itse kuvasta tule noin karunnäköinen.

28.10.2009 - 18:39

Tässä nyt tämä kortti, jonka kuva on samasta arkista kuin maanantainen. Kuva on mielestäni oikein kaunis ja tunnelmallinen. Hieman meinasi haitata kuvan iso koko, kun mietin, että mihin laitan jouluntoivotus-teksin. Tila löytyi onneksi itse kuvasta:

 

Nyt pöydällä odottaa nallemaiset pyramidi 3d-kuvat. Leimasin-juttuja olisi tarkoitus kokeilla viikonlopun aikana...

 

Vielä tämä viikko aikaa osallistua arvontaan!

26.10.2009 - 20:13

Tässäpä tänään tehty joulupukki-kortti. Kuva on kaunis ja metallinhohtoinen. Kameralla sitä oli hirmuisen vaikea "lähestyä". Tässä paras kuva, minkä onnistuin ottamaan:

 

Kuva oli stanssattu ja niin iso, että päätin kiinnittää sen neliö-korttipohjalle. Aika paljon jää ylimääräistä tilaa tähän korttipohjalle, - tähdet laitoin korttiin vain tilan täytteeksi.

 

Toisen, samassa arkissa olleen kuvan ehdin koota. Siitä korttia ehkä huomenna, tai viimeistään keskiviikkona.

 

Muistakaa osallistua arvontaan, - vielä tämä viikko aikaa.

23.10.2009 - 18:49

Tässä lumiukkopari samasta arkista, kuin viime kertaiset lumiukot. Kuva oli perinteinen, leikattava 3d:

 

 

Ihan lumiukkomaisen hauska kortti tämäkin

Lokakuista viikonloppua teille kaikille!

17.10.2009 - 16:20

Tässä tänään tehty veikeän näköinen lumiukko-kortti. Ihmeen työläältä tuntui leikata, vaikka ajattelin kuvan olevan selkeä ja kenties nopea leikattavaksi.

 

Tyyliltään tämä kortti on melko samankaltainen kuin aiemmat joulukorttini. 3d-kuva ja ääriviivatarroja siellä täällä.

16.10.2009 - 10:38

Tässä eilen valmistunut vauva-kortti. Korttipohja on lilan värinen helmiäiskorttipohja:

 

 

Tuohon kuvassa olevaan "viiriin" laitoin vauvan syntymäajan, kun en muutakaan keksinyt...

14.10.2009 - 20:48

Tein nyt valmiiksi loput 3d-kuvat tuosta Le Suhin pyramidi-kirjasesta:

 

 

Tässä kuvassa kuvan keskelle on leikattu sydämen-muotoinen aukko...

 

 

Tässä leikkasin kuvan laitoja kulmikkaiksi...

 

 

Tässä jokainen kuva on edellistä pienempi. Koottu siten, että alhaalla on suurin kuva, päällä pienin kuva...

 

Tässä kuvassa kuvan keskelle leikattu ympyrä.

 

Korttipohjien väri ei ole kuvassa niin joulunpunainen kuin luonnossa. Ostin näitä korttipohjia viime viikolla Akateemisesta kirjakaupasta. Siellä oli kai jokin Hullut päivät-tarjous, sillä yksi korttipohja paketti maksoi 1,50 e. Sisälsi 20 korttipohjaa.

 

Tänään piipahdin Oulun Posliini- ja lahjatavaraliikkeessä. Sinne oli tullut ilokseni myyntiin näitä "nykyaikaisia" paperikukkia. Tosin ei minulla niille nyt tarvetta ole, mutta ehkä joskus. Samoin huomasin muutaman leimasimen. Mukavaa, että "uudet tuulet" puhaltavat tänne Ouluunkin

13.10.2009 - 21:10

Tänään saapui Servettipuodista tilaamani 3d-kuvat. Nämä lumiukko-kuvat ovat mahdottoman kivoja:

 

 

Tässä kuvassa minua viehättää erityisesti tuo symppiksen näköinen lumiukko, sekä taustalla oleva tumma taivas tähtineen/lumihiutaleineen. Oli nopea ja helppo leikata.  Näitä täytyy tehdä lisää

13.10.2009 - 21:07

Tässä kuvaa juuri valmistuneista 3d pyramidi-korteista. Leikkasin ja kokosin kuvat jo eilen.

 

 

Tämä kuva on sellainen pyramidi-kuva, josta pidän. Ei liian monimutkainen...

 

 

Tässä kuvassa kuvio oli monimutkaisempi; kuvan keskelle on tähden muotoiseksi leikattu aukko. Näitä monimutkaisempia kuvioita minun täytyy edelleen totutella... Kai mulla on jokin hahmotus-häiriö, kerta en näitä kerralla sulata

12.10.2009 - 20:45

Ostin jo kesällä näitä isompia neliö-korttipohjia Kärkkäiseltä. Tänään tein sitten hääkortin, jossa käytin cd-levyä koristuksena. Oikein hyvä ja sopiva korttipohja cd-levyn kanssa:

 

 

Tässä ensimmäisessä kuvassa on kameran salamasta johtuen tämmöistä "sateenkaarimaista" hohdetta...

 

Sain ujutettua korttiin muutaman ruusun. Ehkä ne isommat ruusut olisivat sopineet tähän paremmin... Cd-levyn kiinnittämisessä oli ongelmia. Laitoin cd-levyn taakse kaksipuoleista teippiä. Millä te muut kiinnitätte nuo levyt?

11.10.2009 - 19:41

Kävin tänään nauttimassa kulttuuria ja kauniita käsitöitä Suurilla Käsityömessuilla Ouluhallissa. Näytteilleasettajia oli paljon, ja katseltavaa riitti.

Ainut asia, mikä jäi reissusta harmittamaan, oli askarteluliikkeiden vähäinen määrä Paikalla oli toki Sinooperi, Charlotta ja Lumikellot, mutta olisin vielä kaivannut jotain... Suunnitelmissani oli ostaa joulu-aiheisia 3d-kuvia, mutta niitäkään ei ollut mitenkään runsaasti tarjolla. Tuntui, että tarjolla oli vain ääriviiva-tarroja.

Ostin kuitenkin Lumikellolta jouluisen Match it 3d-kuvapakkauksen. Tässä malliksi yksi niistä tehty kortti (huono kuva):

 

 

Paketissa on tarvikkeet kahdeksaan korttiin. Ensin laitetaan tuo "kultainen" tarra pohjakuvan päälle (tässä tuo kynttilä-kuva). Sitten koko pompsi leikataan irti paperista. Koska kyseessä oli nyt 3d Match it, oli jokaiseen kuvaan liittyen jotain kuvaa korostettu, jolloin kuvan saattoi liittää kohotarratyynyillä kuvan päälle (tässä kuvassa nuo kävyt sekä kynttilänliekki + valuva steariini). Kuvasta kootaan siis 3d-kuva.

 

Kuva oli muuten nopea tehdä, mutta leikkaamisessa meni jonkin verran aikaa, - ei siinäkään kuitenkaan niin paljon kuin normi 3d-kuvissa. Etenkin tässä kuvassa nuo lehdet oli muotoiltu niin, että sai leikkaamis-vaiheessa olla tarkkana. Mukavaa vaihtelua joulukorttiaskarteluun.

11.10.2009 - 19:24

Tässä muutama tilattu vauvakortti. Kävin perjantaina kaupungilla etsimässä kivoja, vauva-aiheisia 3d-kuvia. Kovin huono oli valikoima. Nämä löysin:

 

 

Tein kortit näistä pienemmistä korttipohjista (joskus olen käyttänyt niitä kabinet-korttipohjia). Taas kaipaisin vaaleanpunaista tai vaaleansinistä nauhaa tuonne laitaan rusetiksi. Nauhat minulla itseasiassa olisikin, mutta en uskaltanut lähteä riskeeraamaan. Täytyy joskus harjoitella kunnolla sitä, miten tehdään kaunis rusetti (tarvitaanko siihen jotkut pihdit, meikäläisen nakki-sormilla ei oikein onnistu

Yritin myös etsiä erilaisia tyttövauvalle ja poikavauvalle-ääriviivatarroja (tekstejä). Niitäkään ei löytynyt muita kuin nämä, jotka korteissa nyt ovat.

09.10.2009 - 10:05

Eilen illalla sain leikattua tämän Moreheadin kuvan ja tehtyä siitä tämmöisen kortin:

 

 

Kuvaa olisi voinut laittaa vähän kirkkaammaksi, että näkyy tuo joulunpunainen väri ja kultatarrat oikein. Mutta näin tällä kertaa... Näissä Morehead-kuvissa on aina leikattavana paljon pieniä yksityiskohtia. Muutama jouluinen kuva olisi Moreheadista vielä jäljellä. Sisältävät paljon "vähemmän mukavia" yksityiskohtia leikeltäväksi Täytyy joku päivä urakoida nekin.

Eilen sain opiskelu-tehtävän tehtyä  ja lähden kohta kaupunki-kierrokselle...

08.10.2009 - 17:26

Tässä kortissa on tällainen muokattu kuva. Jouduin leikkaamaan kuvaa hieman reunoista, jotta saan sen mahtumaan korttipohjalla. Harmi sikäli, koska ympärillä oleva tausta oli kauniin luminen...

 

 

Katselin tätä kuvaa aamulla vähän päätä käännellen; onko tämä edes yhtään jouluinen? Kuva on kyllä kaunis, mutta mietin, huomaanko siinä mitään jouluista... Nyt takaisin opiskelu-tehtävien pariin

06.10.2009 - 20:37

Tässä Heinikasta ostamani vintage-aiheinen 3d-kuva. Tarkoitus oli tehdä kaikista pakkauksessa olleista kuvista kortit tälle illalle, mutta kolme muuta jäivät vielä vaiheeseen.

 

Ääriviivatarrat ovat tällä kertaa valkoiset, vaikka muutkin värit olisivat varmaan sopineet. Hieman orvolta tuo kortti näyttää. Mitään kimalletta en viitsinyt ainakaan vielä alkaa siihen laittamaan.

03.10.2009 - 18:22

Ihastuin tähän veikeän näköiseen tonttuun Kirjokkaan verkkokaupassa. Kuva on kivan värinen ja tonttukin niin tonttumainen:

 

Kuvan leikkaaminen onnistui hyvin, samoin kokoaminen. Kortti on melko yksinkertainen muuten; peruskortti. Mutta kuva on kyllä niin jouluinen ja värikäs!

 

Vointi on pysynyt ennallaan; ei siis mitään valittamista. Koulutehtävien kanssa meinaa vähän kiirettä olla. Siitä tämä vähäinen bloggailu. Mutta jospa tämä kiire tästä helpottaa...

 

Viikonlopun toivotukset jälleen teille kaikille!

03.10.2009 - 18:18

Tämä kortti taplailee tasan samoja askelia kuin viikolla tekemäni. Ainut ero on 3d-kuvan koossa, - tässä kuva on siis pienempi. Sommittelut ja muut koristukset kuitenkin samaan tapaan:

 

 

Tein valmiin kortin vielä siitä toisesta isommasta kuvasta (tämä pieni + ne kaksi isoa kun arkissa olivat).

01.10.2009 - 18:08

Tämä kaunis 3d-kuva metallin hohtoisella pinnalla löytyi Kirjokkaasta. Tein tästä kortin helmiäisen harmaalle kartongille:

 

Kortti on tyylitää aikalailla samanlainen kuin muutkin korttini, joissa pitsiä käytän. Mutta minkäs voi, kun olen tähän tyyliin tykästynyt. Tämmöinen harmaan-sävyinen kortti voisi sopia vaikka talvella vietettyihin häihin...

Kuvaa digikameran ohjelmalla fiksailessani huomasin, että korttipohjaksi voisi sopia vielä paremmin hivenen tummempi harmaa. Sellaista ei kuitenkaan minulta löytynyt. Joten näillä mennään...

26.09.2009 - 15:50

Kirjoittelin tänne vasta eilen ja uumoilin edessä olevan noin parin viikon mittaista taukoa korttiaskartelusta. Mutta mitä vielä! Äitini tuttu oli tilannut minulta pari korttia, joten tein ne tänään valmiiksi:

 

Tässä stanssattu ruusu 3d-kuva. Tuli mukavaa vaihtelua, kun kiinnitin kuvan A4-arkista tehdylle helmiäisenpunaiselle korttipohjalle. Tuon pitsin väri ei oikein hyvin tule tässä kuvassa esiin. Väri on hieman kuparin värinen...

 

Tämän kortin korttipohjan tein myös itse A4-kartongista. Pitsiä täytyi tähänkin laittaa Mukavalta tuntui kortin tekeminen niin kuin aina.

19.09.2009 - 10:02

Tässä ikäänkuin "tilattu" onnittelukortti 60-vuotiaalle. Pitsiä päätin laittaa korttiin tällä kertaa reilummin. Kuvia laitan näkyville jopa kolme, kun yhtä onnistunutta kuvaa en onnistunut saamaan:

 

 

 

3d-kuva oli Kirjokkaasta ostettu, stanssattu kuva. Korttipohjan taittelin itse. Kartonki oli helmiäis-ruskeaa. Pitsi on taitanu kulkeutua minulle jonkin vaihdon kautta.

16.09.2009 - 09:04

Leikkelin tämän Some Bunny to love-aiheisen joulukuvan. Tässä valmistunut kortti:

 

 

Aika meni, kun sovittelin eri taustapapereita. Tuohon päädyin ja olen kylä tyytyväinen...

 

 

Tähän korttiin laitoin valkoiset ääriviivatarrat sekä valkoisen tekstin. Erottuu mielestäni jopa paremmin kuin kullanvärinen. Lumihiutale-tarrat laitoin ihan viime hetkellä mukaan, - voi olla että otan ne pois... Täytyy mutustella

09.09.2009 - 15:03

Nyt alkaa näköjään tämä touhu, että kun en otsikoita muuten keksi, niin lainataan joululaulujen sanoja Laitan tänne taas kuvia tekemistäni joulukorteista:

 

 

 

 

Tästä lumiukko-kortista pidän kovasti...

 

Tähän korttiin taiteilin tuon pitkän tekstirivin "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta". Usein sanat menevät kieroon/ kuprulle / mutkalle. Tällä kertaa onnisti.

03.09.2009 - 15:54

Tässä muutama valmistunut Morehead-kortti:

 

 

Tähän korttiin sopi tuo vaaleanpunainen pallonauha. Toisaalta jouduin nostamaan kuvaa ylemmäs (menikö liiankin ylös?). Tekstinä kokeilin näitä uusia tekstileimasimia. Embossasin teksti. Siten se onnistui melko hyvin. Tuo vähän vaihtelua näihin kortteihin... Tämä kuvan tyttö onkin niin "rennon näköinen", kun on tuo iso hattu silmillä

 

 

Tässä taas tämmöinen kortti, että alussa tuntuu, ettei siitä tule mitään. Välillä korttia tehdessä herää jo pieni toivo onnistumisesta. Nyt kortin ollessa valmis, en oikein tiedä... Tuliko siihen taas liikaa kaikenlaista ylimääräistä Tähän kokeilin myös tuota uutta tekstiä. Molempiin kortteihin kiinnitin myös RETRO-kukat.

03.09.2009 - 15:48

Vielä jäi eilisistä askarteluista jäljelle kaksi tbz:n poikavauva-kuvaa. Toisesta kuvasta en ainakaan vielä korttia tehnyt, mutta tässä tämä toinen:

 

Laitan taas kaksi kuvaa, kun molemmissa puolensa...

Näihin vauva-kortteihin olisi mukava laittaa roikkumaan koristetutti. Nauhan kiinnittäminen (kauniisti nimittäin) on osoittautunut kuitenkin sen verran hankalaksi, että olen edelleen tutittomalla tiellä...

02.09.2009 - 20:53

Tästä taisi tulla tosiaan tämmöinen syksy-sävyinen kortti. Joskus aiemmin yritin löytää tälle kuvalle sopivaa korttipohjaa (näitä ei silloin ollut). Nyt valitsin korttipohjaksi tämän oranssin / kellertävän pohjan:

 

Teksti on taas tuo "onnea", kun en muutakaan keksinyt. En tiedä kaipaisiko kortti jotakin koristetta tai "kiiltoa". Tällaiseksi se nyt taisi jäädä...

28.08.2009 - 19:02

Kuten muutama muu, myös minä osallistuin Oliverian (Varaventtiili) ryhmätilaukseen, jossa tilasimme erilaisia teksti-leimasimia. En ole mitenkään kova leimasimia käyttämään (enkä niitä juuri omistakaan). Tänään tarjoutui kuitenkin houkutteleva  mahdollisuus kokeilla ISOHALI-leimasinta tämän kortin kohdalla:

 

  

Kuva on Moreheadin stanssattu 3d-kuva. Tähän kuvaan tuo teksti sopii mielestäni erittäin hyvin Mutta mutta... Kuten hieman pelkäsinkin, ei tekstin leimaus onnistunutkaan niin hyvin Leimasin kullanvärisellä leimasimella. En tiedä, onko korttipohja liian tummaa, vai laitoinko liian vähän väriä, mutta jälki näkyy huonosti. Ajattelin ensin, että korjaan asian jäljentämällä geelimäisellä kulta-kynällä tekstin jäljen. Nyt hokasin, että kokeilenpa huomenna tekstiä vaaleampaan tagiin (jossa näkyy EHKÄ paremmin). Embossauskin kävi mielessä, mutta mietin vielä sitä vaihtoehtoa... Mutta muuten kortti on mielestäni "super-söpö". Tuo sininen pallonauha tekee paljon.

Mukavaa viikonlopun alkua

26.08.2009 - 20:41

Tämä kuva on ollut jonkin aikaa kottuna. Tein tästä samanlaisesta, -tosin vaaleanpunaisesta, kuvasta kortin tyttö-vauvalle. Nyt on siis pojan vuoro:

 

                        

Laitan näytille taas kerran kaksi kuvaa, - molemmissa puutteensa. Tämä ensimmäinen on otettu ilman salamaa, toinen salaman kanssa. Tekstiksi laitoin tuon poikavauvalle, vaikka kastepäivänäkin olisi sopinut vielä paremmin. Molemmat olivat niin pitkiä sanoja/tarroja, että sai kyllä tähdätä melkoisesti, että teksti tulisi likimainkaan suoraan...

 

                      

Tämä kuva säteilee taas vähän liikaakin... Kuvan vauva on mielestäni semmoinen oikean vauvan näköinen. Ei liikaa liioiteltu kuva. Tuon jättimäisen tutin kanssa taiteilin. Ensin tarkoituksena oli tehdä rusetti tänne ulkopuolelle ja laittaa tutti siihen roikkumaan. Mutta eihän siitä mitään tullut. Lopullinen versio siis tuollainen, rusetti on nyt sisäpuolella.

25.08.2009 - 20:53

Tein nyt korteiksi asti nämä Kirjokkaasta ostetut 3d-kuvat. Molemmat ovat seepian värisiä:


              

Korttipohjat ovat samanmerkkisiä. Tämä pohja on nimeltään "copper". Mietin kovasti, laitanko valkoista vai luonnonvalkoista pitsiä. Valkoiseen päädyin tämän kortin kohdalla. Oli helpompi laittaa tuonne ylös valkoinen, aaltoileva ääriviivatarra. Valkoista onnea-tekstiä minulla ei ole, pitäisi joskus muistaa ostaa.

 

                

Tämä kortti on melkein samantyylinen kuin yksi aiemmin kesällä tekemäni kortti. Ruususta leikkasin muutaman sivulehden pois, jotta kuva mahtuisi paremmin tuohon kohti. En tiedä, tuliko tässä tuo pitsi hieman liian paljon irti laidasta...enpä tosiaan osaa sanoa. Voi olla, että ihan hyvä näinkin.

Pitäisi joskus kokeilla sitä, että laittaisi kortin sisäpuolelle vaalean, ohuen paperin "kirjoituspaperiksi". Pidän näistä korttipohjista kovasti, mutta se huono puoli näissä on, että ovat myös sisäpuolelta värikkäistä (tummia). Teksti on siis vaikea saada näkymään. Ei kait se paperin kiinnitys sisäpuolelle vaikea temppu ole, mutta saattaa mennä minulla helposti mäskäämiseksi, eikä lopputulokseksi jää kuin liimalänttejä sinne tänne Kieli ulkona

24.08.2009 - 12:09

Nyt on täällä koulussa luppoaikaa, joten kokeilenpa täältä laittaa postauksen tuosta toisesta tekemästäni ruusu-kortista:

 

                                        

Tämä kuva on siis samanlainen, metallinhohtoinen kuva. Korttipohja on Sinellin, norsunluun-värinen helmiäispohja. Näyttää tässä kuvassa enemmänkin valkoiselta pohjalta.

23.08.2009 - 19:11

Kirjoitin jo päivällä tarkemman jutun näistä korteista. Tai sitä yleistä höpinäähän postaus tietenkin sisälsi... Mutta jostain syystä ei nyt ole sitä postausta julkaistu. Tosin tämä vuodatus pätkikin jotenkin silloin päivällä, joten johtunee varmaan siitä. Tässä kuitenkin tekemäni kortit:

 

 

 

                        

Tämä stanssattu 3d-kuva on metallinshohtoinen. Korttipohja on Sinellin vihreä helmiäiskorttipohja. Harvoin olen sitä ennen käyttänyt, mutta tähän kuvaan sopi mielestäni hyvin.

Nyt en saa tuota kuvakansioa auki, joten kuva toisesta kortista tulee hieman myöhemmin...

20.08.2009 - 19:58

Tuossa päivällä leikkasin tämän 3d-kuvan. Nyt se sitten kortiksi valmistui:

            

Korttipohja ei ole sitä coffee-korttipohjaa, josta olen joitakin kortteja tehnyt. En nyt muista tämän pohjan nimeä, mutta samaa merkkiä kuitenkin. Laitoin tähän näytille kaksi kuvaa, kun toinen heijastaa enemmän kuin toinen.

           

Itse kuvahan on taas suloinen Moreheadin poika-kuva. Ken tämän kuvan on aiemmin nähnyt, huomaa, että editoin kuvasta pois koululaukun hihnat. Ne näytti niin hassuilta ja niiden leikkaaminenkaan ei täysin onnistunut Nolostunut Tämä korttihan sopisi jollekin koulutiensä aloittavalle 7-vuotiaalle. Minä laitoin kokeeksi tuon 6:sen tuonne, koska käyhän se hyvin näinkin.

Viikonloppuna ei kortteja taida syntyä, kun käväisen taas tuolla "kotikonnuilla päin," enkä viitsi sinne tarvikkeita haalata. Mutta enköhän taas ensiviikolla joku päivä kirjoittele. Oikein aurinkoista viikonloppua! Cool

15.08.2009 - 20:55

Harvoin tulee tehtyä kortteja hopealle korttipohjalle. Mutta kuinkas taas kävikään. Ostin viikolla Kirjokkaasta stanssattuja 3d-kuvia, jotka olivat mustavalkoisia. Samalta reissulta ostin Kärkkäiseltä näitä hopeisia korttipohjia, kun ajattelin niiden sopivan hyvin näiden kuvien kanssa:


              

 

             

 

            

Kaikki kortit toteutin samalla tavalla: kuva suht keskelle, pitsinauhaa alle, valkoista ääriviivatarraa ylös ja teksti ylälaitaan. Tekstille jäi mielestäni vähän huonosti tilaa. Jos olisi ajatellut, olisin voinut jättää tekstin kokonaan pois ja nostaa itse kuvaa ylemmäs.

Tuota pitsinauhaa ostin Sinooerista. Tuo korttipohja on mielestäni ihan nätti näiden kuvien kanssa. Yleensä vierastan vähän tämmöisiä kohokuvioituja pohjia (tai niin näissä on nämä ruusut), mutta nämä on mielestäni oikein hyvät. Samanlaisia 3d-kuvia ostin myös seepian värisenä.

Ja jotta "törsäilin" oiken kunnolla siellä Kirjokkaassa, ostin sieltä TBZ:n jouluisen 3d-kirjan. Siihen olen harvinaisen tyytyväinen, koska kuvat ovat kerrankin mukavan kokoisia. Eivät niin pieniä, kuten joissakin kirjoissa on tavannut olla. Joulukortteja alan hiljalleen tekemään.

Huomenna olisi tarkoitus jotakin askarrella. En tiedä alkaisinko leimasinkuvia vai 3d-kuvia. Maanantainakin voi vielä "löysäillä", mutta tiistaina pitäisi muistaa mennä sinne kouluunkin Silmänisku

04.08.2009 - 09:22

...tai ruusu-kortteja piti kirjoittamani. Nämä stanssatut 3d-kuvat taisin koota jo alkukesästä. Korteiksi tein vasta nyt. Enpä malttanut olla sekoittamatta näihinkin kortteihin tuota Fiskarssin laitteella tehtyä sydänboordia (vai mikä se on?):

 

             

Tähän korttiin tempaisin tuollaisen oranssin taustapaperin. Mielestäni se sopii tuohon hyvin, vaikkei ruusuistakaan kyllä oranssia löydy... Mutta voipi olla, että nuo sydämet alkavat pomppia jo silmille... Katselin tänään Suomalaisessa kirjakaupassa samanlaista Fiskarssin kuviointilaitetta. Siinä oli se kukka-kuvio. Olivat tarjouksessa 10 euroa. Akateemisessa kirjakaupassa hinta pompsahtikin sitten 19 euroon Yllättynyt Mutta enpä taida toista hankkia. On jo tästä yhdestäkin tarpeeksi hupia ja hyötyä                                                    Hymy

            

Tähän korttiin valitsin tuollaisen kuvioidun helmiäispaperin. Kuviointi on minun makuuni juuri sopivaa, ei pompi liikaa silmille, vaan "soluttautuu" maastoon Silmänisku Yritin tähdätä monella eri tavalla, jotta saisin nuo sydän-kohdat molemmilta laidoilta samalle kohdalle. Mutta enpä siinä onnistunut. Jos siinä on jokin taktiikka, niin kertokoon, ken tietää.

 

Tässä vielä tämmöinen yhteinen poseeraus-kuva. Olen suunnitellut, että jos ilma suosii, lähden huomenna käymään kävelemällä Kontti-kirpparilla. Kävelyvauhtini ei ole mikään päätä huimaava, mutta eiköhän siellä hiljaa läpsytellen ehdin käymään. Tänään kävin tosiaan keskustassa kävelemällä mutkin. Aurinko paahtoi niin täydeltä terältä, että savu vaan mustista Crockseistani nousi Silmänisku

02.08.2009 - 16:45

Tämän stanssatun 3d-kuvan ostin myös viikolla Anders Mederin liikkeestä. Ihan näppärä kortti tästä tuli, vaikka korttipohja onkin aika vaaleansininen:

 

            

Kuvassa on mielestäni kauniit värit, kun se on noin iso (näkyy ruohoa ja seassa kukkia). Yksinkertainen, mutta mielestäni ihan kaunis kortti.

01.08.2009 - 19:26

Tein valmiiksi toisen Sarah Kayn kortin tälle päivälle. Aika samaan tyyliin tuli kuin tuo aiempikin, muutama muutos kuitenkin:


                 

Laitoin tähän korttiin kuitenkin samanlaisen taustapaperin kuin aiempaankin. 3d-kuvan alle laitoin tuota violettia kartonkia, että kuva erottuu tuosta kuvioisesta taustasta. Ja nuo ruusut "keikkuvat" mukana liimatäplien voimalla Silmänisku

Oikein mukavaa lauatai-illan jatkoa kaikille, Oulussa sataa...

01.08.2009 - 15:20

Tein juuri valmiiksi toisen Sarah Kay-korttini. Kortti valmistui ennätyksellisen nopeasti, johtuen siitä, että katselin jo tarvittavat paperit illalla valmiiksi:

 

              

Olen eri blogeissa nähnyt kortteja, joissa on tehty tuollaiset kauniit "pitsireunat". Kokeilin nyt itsekin tehdä sellaisia omalla Fiskarsin kuvioleikkurilla. Harjoituksen myötä alkoi onnistumaan Nolostunut Mutta mukavaa vaihtelua tuo näihin minunkin kortteihini. Koristeeksi laitoin tuota kaunista lilan/vaaleanpunaisen sävyistä kuvioitua paperia. Tämä on jälleen näitä kortteja, joissa en ole käyttänyt ääriviivatarroja (edistystä eteenpäin)

Yllättynyt Tuon ruusun kiinnitin niillä "liimatäplillä". Miten te muut yleensä kiinnitätte ne? Minulla kun meinaa aina siinä tökkiä tuo ruusujen käyttö. Nättejähän ne on, mutta en osaa laittaa niitä kauniisti korttipohjalle Otsan rypistys Monissa ruusuissa on ne "rautalankavarret" ja en tiedä mihin niiden kanssa joutuu. Tästä ruususta leikkasin sen suosiolla melko lyhyeksi...

Vielä olisi muutama Sarah Kay-kuva odottamassa tuossa pöydällä. Niihinkin katselin illalla suunnitelmat valmiiksi. Päivittelenpä sitten lisää, jos tuotoksia syntyy Cool

31.07.2009 - 09:08

Tässä tämän aamun tuotos; "Onnea uuteen kotiin"-kortti. Löysin tämän Moreheadin 3d-kuvan stanssattuna eilen käydessäni Oulun Anders Mederin posliini- ja askarteluliikkeessä:

 

                

Korttipohja on myös samasta liikkeestä. Tuohon postilaatikkoon saatan ehkä kirjoittaa uuteen kotiin muuttaneen perhen osoitteen, saas nähdä. Tykkään oikein paljon tästä korttipohjasta. Sen pinta on hieman rypyläinen. Ostin kaikenkaikkiaan tämmöiset korttipohjat:

 

            

Tuo vaaleansininen on mukavaa vaihtelua sinisiin korttipohjiini, -tai ei niistä juurikaan edes ole. Muutama tummansininen korttipohja. Yksi pakkaus sisältää 10 korttipohjaa. Paketin hinta oli 2 euroa. "Ostin kun halvalla sain"...

30.07.2009 - 20:53

Tämän hauskan LaPashen Flippin Kids-kuvan olen ostanut Kirjokkaasta. Kirjokkaasta on myös tämä korttipohja, joka on tarkoitettu nimenomaan näihin kuviin:

 

       

Korttipohja on A4-kokoa, siten siis melko jytky. Ehkä liian iso minun makuuni. Harmitti myös kovasti se, että korttipohjia ei ole kuin valkoisena. Sitä kun on mukamas niin "sisäitänyt" tämän värien käyttämisen taidon Kieli ulkona Siitä syystä minun piti alkaa kokeilemaan, saanko laitettua kanteen sinisestä kartongista värillisen kansiliuskan. Kovin hyvin se ei onnistunut, kun en saanut tähdättyä kartonkia sopivasti kohdalleen, niin piti sitten leikata korttia sieltä ja täältä sopivaksi (reunat). Taitaa olla niin leikellyn näköinen kortti, että voi olla, että teen joku päivä tästä kuvasta uuden...

 

Tässä kuvaa kortin sisäpuolelta. Tuohon puseron tekstin tilalle ajattelin kirjoittaa jotain tyyliin "OTA KIINNI JOS SAAT!". Ostin Anttilasta tavallisia korttipohjia, joihin kokeilen ehkä Art Impressionsin leimakuvia (eestä ja takaa-kuvat). Tosin Anttilan korttipohjiakin täytyy hieman tuunata, ennenkuin niistä saa tämänkaltaisen kortin. Mutta kokeiluna ihan jänskä; tuohan nämä tämmöiset kuvat vaihtelua. Toinenkin Flippin Artin kuva odottaa. Ehkäpä huomenna saan aikaiseksi siitä jotain...

25.07.2009 - 20:16

Tämä 3d-kuva on mielestäni semmoinen "aidon vauvan näköinen". Kuva vauvasta on selkeä. Samoin kuvassa näkyvä kastemekko tuo oikein hyvin esille, että kyseessä on kortti kastepäiväksi:


  

Korttipohjaksi laitoin lopulta valkoisen helmiäiskorttipohjan. Harkitsin myös vaaleanpunaista, mutta tällä kertaa valkoinen voitti. Hauskanvärinen pilkullinen nauha on Askarteluliike Sinisiivestä. Sopii mielestäni oikein mainiosti vauva-aiheisiin kortteihin...

                                                

Kun en muuta keksinyt, kiinnitin tämän koriste-tutin nauhaan ompelemalla (melkoinen söherö). Sama kuva poikavauvalle on myös valmiiksi koottuna. Korttipohjasta on pulaa, joten sen tekeminen jää myöhemmäksi. Lämmintä viikonlopun jatkoa Cool

23.07.2009 - 09:33

Muokkasin hieman tuota aiemmin tekemääni Sarah Kay-korttia:

 

Lisäsin stanssattuun  ympyrään helmiä siten, että ne kiertävät koko ympyrän. On ainakin tasaisesti, mutta ehkä liikaakin.

19.07.2009 - 20:45

Vaihteeksi Sarah Kay-kortti. Tämän tekemiseen koitin santsata siten kovasti, että pyrin käyttämään jonkinlaista taustapaperia.


 

Näistä Sarah Kay-kuvista tulee myös tämmöinen vaaleanpunainen meininki; vaikka lila tai sinertäväkin olisi hyvin sopinut. Kuvia on kuitenkin muutama muukin nyt koottuna, niin teen ne sitten eri pohjalle. Kokeilen jos kuinka montaa taustapaperia tuohon taustalle. Lopuksi valkkasin mukaan tämän paperin. En ole tainnut tätä paperia monesti korteissani käyttääkkään, kun olen aristellut tuota kimalletta. Tähän se sopi mielestäni kuitenkin yllättävän hyvin.

Mukavaa vaihtelua toivat myös nuo paperikukat, joista tein tuollaisia kahden värin-yhdistelmiä. Yhdistin kukat Paperinauhasta ostamillani metalli-haaraniiteillä; niitä myös oikeanpuoleisissa nurkissa. Helmet ovat laventelin värisiä, vaikkei se taida kuvasta hyvin erottuakaan. Alunperin suunnittelin vaaleanpunaisia, mutta kun en niitä juuri nyt löytänyt, laitoin näitä. Saattoi ollakin loppujen lopuksi parempi vaihtoehto, vaalenpunaista kun on kortissa muutenkin paljon.

Kaikenkaikkiaan olen kyllä korttiin tyytyväinen. Erityisesti se, että kerrankin ääriviivatarrat jäivät käyttämättä (mitä nyt tuo onnea-teksti). Se on minulta harvinainen suoritus Silmänisku Täytyypä yrittää muistakin Sarah Kayn kuvista samantyylisiä kortteja. Tai hyödyntää ainakin taustapapereita samalla tavalla. Aikaa kortin tekemiseen, tai nimenomaan paperin valitsemiseen meni kyllä liikaakin.

17.07.2009 - 18:08

Sain juuri valmihiksi tämän ruusukortin. Itse kuva on ollut jo juhannusviikolta asti valmiiksi kottuna, nyt ehti vasta kortiksi asti:

 

             

Valokuva ei onnistunut oikein hyvin, kun 3d-kuva heijastaa niin jännästi. Tämä on jatkoa aiemmille aukko-korttipohjille. 3d-kuvan takana oleva vihertävä tausta sopi mielestäni mainiosti tämän ruusun kanssa. Samoin tuo ruskehtava nauha. Tuossa vaiheessa kortti näytti vielä melko tavalliselta... mutta sitten välähti Kieli ulkona Kiersin tuon ovaalin muotoisen aukon tuolla kultaisella ääriviivatarralla. Se sopii kyllä tosi hyvin tuohon, ja tuo heti korttiin lisää särmää.

 

          

Tässä vielä toinen kuva, vaikka ei taida olla sen parempi tämänkään laatu. Mutta korttiin olen siis tyytyväinen!

15.07.2009 - 09:20

Tässä vielä pari Morehead-aiheista poika-korttia. Tämä rumpalipoika oli aivan uusi kuva minulle:

 

              

Kuva jäi vähän liian haaleaksi (kun sitä itse muokkasin kuva-ohjelmalla). Tässä korttipohjana tämä suosikikseni noussut oliivinvihreä-pohja Hymy Nuo alhaalla oleva kulmatarrat voisi ottaa ehkä kokonaan pois (ylhäälle niitä ei ollut). Jos korttiin tulee isolla numerolla syntymäpäiväsankarin ikä, siirrän onnea tekstiä hieman laidemmas. Suloinen kuva.

 

 

           

Tämä kuva sopi tähän pohjaan myös hyvin. Koska kuva oli stanssattu, sain kerrankin onnistuneesti mukaan kuvaan kuuluvan vesialueen. Onkivapa oli niin heiveröinen, että se katkesi; - siima siinä samalla Kieli ulkona Niinpä piirsin itse tuon siiman (älyväläys tuo musta väri!).

Mutta nyt on sentään muutama poika-kortti tehty. Sarah Kay-kuvista kun teen sitten lisää kortteja tytöille...

14.07.2009 - 19:10

Tästä kuvasta olen myös tehnyt jo useamman kortin. Aika usein kuva on ollut lilan värisellä korttipohjalla. Tänään päätin laittaa kuvan revontulen punaiselle korttipohjalle. Vaikka tässä kuvassa se pilkistelevä, punertava sävy ei taida juurikaan näkyä:

 

             

Sopisi mielestäni hyvin kihlajaiskortiksi. Kihlajaisia on vaan niin harvoin, että laitoin sitten tuon pelkän "onnea"-tekstin. Ehkä mielummin laittaisin kuvan jollekin värikkäämmälle korttipohjalle. Tämä näyttää jotenkin kalepalta tai liian vaalealta.

 

 

           

Tässä sitten toinen perinteikäs Morehead-kortti. Tämän tein tälle helmiäislila-korttipohjalle. Kortin oikeanpuoleisia kulmia piti hieman pyöristää, kun toiseen oli iskenyt hiirenkorva Yllättynyt Tuo  pyöristäminen ei ole myöskään lempipuuhiani, kun kulmat tulee helposti eri kokoisiksi.

14.07.2009 - 19:00

Muistaakseni olen tehnyt tästä samasta 3d-kuvasta aiemminkin kastepäivä-kortin. Jotenkin tästä kuvasta vain tulee ristiäiset mieleen:

 

                    

Korttipohjalle jäi tilaa aika reilusti. Tuohon alas voi halutessaan laittaa runon tai vauvan syntymäajan. Korttipohja on sinellin vaaleanpunainen helmiäiskorttipohja.

14.07.2009 - 18:48

Tänään tein loppuun kasan sunnuntaina aloittamiani Morehead-kortteja:

 

              

Tämä huilua soittava tyttö-kuva on suloinen tällaisenaan, mutta oli parempi ennen kuin aloin sitä leikkaamaan. Leikkaustaitoni eivät riitä niihin hapsottaviin hiussortuviin Nolostunut katkeavat viimeistään kuvan kiinnittämisvaiheessa. Tässä kuvassa ongelmaksi koitui  myös tytön päässä oleva rusetti. SitäKÄÄN en saanut nätisti leikattua, joten korjasin tilanteen tällä omaperäisellä kukkaseppeleellä!

Jotenkin orvon näköiseksi tämä kortti mielestäni jäi. En tiedä, onko korttipohja liian pinkki tähän kuvaan, vai häiritseekö minua se, että alhaalla on tuo lila-pallo-nauha ja ylhäällä kultainen ääriviivatarra... Taas toisaalta, kuva on jo itsestään niin nätti, että tykkään kyllä sitte kortista kokonaisuudessaankin Hymy

 

            

Tässä sitten tämmöinen perinteinen keijukainen. Rohkeasti laitoin sekaan noita paperikukkia vaaleanpunaisine helmineen. Nyt katselisin, että kaksi kukkaa olisi varmaan riittänyt molemmille laidoille. Tai sitten asettelisin kukat enemmänkin kolmion muotoon.

09.07.2009 - 12:53

Tilasin Paperinauhasta stanssattuja Sarah Kay-3d-arkkeja. Tänään tein niistä ensimmäiset kortit:

 

                

Tämän meinasin tehdä ensin vihreälle korttipohjalle, mutta ei, ei; tämä pinkki väri vei voiton. Paperinauhasta ostamani nauha sopi tähän mielestäni kivasti...

 

                 

Tässä tällainen parivaljakko. Korttipohja on Sinooperin lila helmiäiskorttipohja. Tekstiä tai numeroita en vielä laittanut. Katsonpa sitten tilanteen mukaan, mihin tarkoitukseen kortti menee...

Näppäriä olivat nämäkin kuvat koota. Kuvissa oli hieman glitteriä, vaikka ei se taida näissä kuvissa näkyä. Jokunen päivä sitten uksin sitä, että tyttö-aiheisia kortteja alkaa olla jo hieman liikaakin Nolostunut ...ja nyt niitä tulee sitten lisää Kieli ulkona Mahotonta meininkiä Kieli ulkona

                                  

02.07.2009 - 08:35

Tänään tuli postissa tilaukseni Kirjokaasta. Tilasin sieltä kokeeksi yhden arkin näitä 3d seepia-kuvia. Kokeilinpa sitten heti, minkälainen kortti niistä tulisi:

 

              


Taisinpa tykästyä näihin, -tai ainakin nämä kortit onnistuivat melko hyvin. Ovat väriltään mukavan erilaisia. Toisaalta sopivat mielestäni hyvin juuri tämän korttipohjan kanssa. Korttipohjan olen ostanut joskus Kärkkäiseltä (hieman kuin tumma kahvi (helmiäispohja). Korttipohja on tosin sisältäkin tumma, joten sinne täytyy laittaa jokin vaaleampi paperi kirjoitusta varten.

 

           

Tähän toiseen korttiin löysin tuollaista luonnonvalkoista pitsiä. Nyt myöhemmin huomasin, että se olisi kannattanut laittaa päättymään tuohon kultaiseen ääriviivatarraan. Tai hieman häiritsee se, että se leikkaa noin laidasta laitaan...toisaalta ehkä hyvä; totutellaan.

 

Kuvat olivat stanssattuja, joten nopeasti niistä saa kortin tehtyä.

24.06.2009 - 13:01

Nämä on taas näitä perinteisiä Morehead-kortteja. Välillä täytyy näköjään tehdä samasta kuvasta lähes samanlainen kortti kuin joskus aiemmin...

 

            

Tässä Moreheadin stanssattu 3d-kuva pojasta ja lehmästä. Joskus olen tehnyt tästä kortin vihertävälle korttipohjalle. Sekin sopi mielestäni hyvin. Tällä kertaa valitsin tämän sinisen...

 

              

Tässä Moreheadin tyttö. Tästä kortista ei oikein tullut sellainen kuin "ajattelin" Otsan rypistys Korttipohja on helmiäislila. Kun itse kuvakin on noin kalpea, yritin tuoda korttiin väriä taustapaperin avulla. Huvikseni laitoin tuonne ylös tuon 4-tarran. Itse kuva on hieman surullisen näköinen, joten en tiedä, mikä tähän olisi hyvin sopinut...

 

Art Impressionsin leimoja olen väritellyt sillä silmällä, että niistä kortin saisin tehtyä... Katsotaan, milloin siihen koitokseen alan. Ilma on todella tukala ja aurinkoinen; - ukkosta ilmassa. Mäkäräisiä oli myös kovasti. Kesäfiilistä siis kaikin puolin Cool

22.06.2009 - 20:34

Äitini kaveri oli pyytänyt minua tekemään kortin rippilapselleen. Yksi kortti löytyi entuudestaan, mutta tein muutaman lisää:

 

Tämä kortti on mielestäni sellainen kesämäisen kaunis. Tulee juuri kesäkuu siitä mieleen. 3d-kuva ei ollut kovin kummoinen koota, jäi ehkä liiankin "matalaksi".

 

           

Tästä kuvasta olen tehnyt samantyylisen kortin aiemminkin. Korttipohjat olivat kerran kuitenkin niin lopussa, että siksi jouduin irrottamaan kuvan alkuperäisestä pohjasta. Tässä kuitenkin lähes samanlainen pyramidi 3d-kortti...


                    

Yksinkertainen rippikortti. Kuva on ihan rippikorttiin tarkoitettukin. Laitoin kokeeksi päivämäärän. Numerot ovat kyllä aika isoja, mutta toisaalta korttipohjakin on tilava...

18.06.2009 - 20:27

Viikko on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Mitenkäs nyt niin kävi..? Nyt juhannuksen kunniaksi ajattelin laittaa tänne yhden kortin näkyville. Aihe on kesäinen, niin kuin näin kesällä kuuluukin olla:

 

              

 

              

Kuvan väri hämää taas korttipohjan värin. Korttipohjaksi valitsin kerman-värisen pohjan. Tekstiä en sitten laitttanutkaan, kun en mitään keksinyt. Joku kesän toivotus-teksti voisi olla paikallaan.

Tämä kuva tuli muiden kuvien joukossa tänään Servettipuodista.

 

Mutta satoi tai paistoi siellä missä olette, - OIKEIN MUKAVAA, ILOISTA JA RAUHALLISTA JUHANNUSTA TEILLE KAIKILLE!

08.06.2009 - 18:00

Eilen illalla tein valmihiksi kortit Moreheadin 3d-kuvista. Kortti oli tilattu 1-vuotiaalle. 1-vuotiaalle ei tule korttia kovin usein tehtyäkään:

 

Tämä kuva on surullisen näköinen, mutta silti jotenkin herttainen. Toisaalta ajattelen tämän pikkumiehen seisovan tässä ylpeänä 1-vuotispäivästään Hymy Kukankin korttiin laitoin, vaikka olen kuullut monilta vihjailuja, ettei niitä voi pojan korttiin laittaa Yllättynyt Mutta tää kyllä laittas Nauru

 

            

Tämän kortin sankari on veikeän näköinen. Jos pojan edessä seisoisi joku henkilö, voisi kuvitella, että poika suunnittelisi heittää häntä omenalla Silmänisku Yritin tehdä kortista jotenkin "poikamaisen väreiltään". Se oli kyllä vaikeaa, kun korttipohjatkin oli niin lopussa. Ainut, jonka kelpuutin tähän korttiin, oli tämä vihreä. Mielestäni tuo sininen taustapaperi (tarrainen sellainen) sekä tuo stanssattu paperikuvio olivat ihan hyviä valintoja.

05.06.2009 - 10:00

Tein eilen valmiiksi korteiksi nämä kaksi 3d pyramidi-kuvaa. Ovat kyllä todella kauniita, kun ovat vielä näitä "metallikuvia":


Tämä kuva ei vastaa "ollenkaan" kortin luonnollista väriä. Korttipohja on väriltään vaaleankeltainen. Mutta enpäs osannut sitä kameralle tallentaan Kieli ulkona  Teksti- ja reunatarrat ovat kullanvärisiä. Hopealta taitavat tässä näyttää...

 

          

Tämän kortin kuvaaminen onnistui jo paremmin. Tein tästä rippikortin. Tuon ristin taitelin itse, - ja sen varmaan huomaa. Voi olla, että otan sen pois. Tuleeko tästä kortista mieleen enemmänkin muisto adressi? Mutta kuva on nätti Hymy

03.06.2009 - 09:30

Eilen löysin nämä keväällä ostamani pyramidi 3d-kuvat. Paketissa oli neljä kuva-aihetta ja niihin liittyen seitsemän samanlaista kuva-arkkia. Eilen sitten ihmettelin ja hämmästelin Yllättynyt, että miten ihmeessä nämä kuvat kootaan. Kun olen niin tottunut siihen, että arkissa on valmiiksi piirretyt kuvat, jotka vain leikataan. Lopulta äkkäsin pakkauksen takana neljä malli/kaava-kuviota.  Niiden mukaan aloin sitten kuvioita leikkaamaan...

 

               


Todella tarkan piirtämisen ja leikkaamisen tuloksena sai koottua tällaisen kortin. Kokeilin myös kuvaa, jossa kuvio leikattiin pyöreäksi. Se yritys päättyi vähemmän mukavasti Nolostunut. En tiedä, onko tähän jokin tietty tapa, miten näitä tulisi leikata. Itselläni oli se ongelma, että mihin kohti kuvaa kuvion sijoittaa (suht keskelle) ja että sen saa tasaisesti mitoitettua, että tuloksesta tulee siisti.

 

             

 

En kyllä tiedä, ymmärsinkö oikein tätä leikkaamis-systeemiä. Voiko se tosissaan olla näin monimutkaista? Kertokaapa siis muutkin tyylinne, jos olette näitä kokeilleet.

Kuvia laitoin tähän postaukseen taas kaksi, koska kuvan muokkaus oli taas sellaista, etten tiedä kumpi kuvista vastaa enemmän korttia näöltään Silmänisku.

 

Katselin eilen niitä stanssattuja 3d-kuvia. Servettipuodissa oli melkoisen hyvä valikoima.

 

Tässäpä kuitenkin tämän aamun turinat Cool

 


02.06.2009 - 14:15

Aamulla varhain kun aurinko nousi... Aloin kokoamaan tätä Moreheadin 3d-kuvaa. Taisin tilata sen tässä kevään aikana Lumikellosta. Kuva oli stanssattu, joten se oli nopea ja helppo koota:

 

 

Eilen surffailin ja katselin eri liikkeistä stanssattuja Dufexin 3d-kuvia. Muistelen, että viime viikolla löysin niitä jostain melko hyvänkin valikoiman. Nyt en vain tuota liikettä/osoitetta muista. Joten jos jollakulla on tietoa, niin saa suositella Hymy Aurinkoista päivää kaikille Cool

31.05.2009 - 13:50

Tässä joulunpunainen kortti ripiltä pääsevälle. Kuva sopi tähän minusta ihan kivasti. Tosin kortti on sisältäkin samanlainen, joten pitää muistaa kirjoittaa se kulta/valko-kynällä, jotta teksti näkyy...

 

                

Ulkona mahtava ilma. Nyt syömään ja sinne aurinkoon istumaan Cool

31.05.2009 - 13:48

Tässä luultavasti viimeiset hääkortit pitkään aikaan. Tein nämä tänään valmiiksi:

                                         

 

Tässä cd-kortti. Aika yksinkertaisesti koottu, mutta cd vie niin suuren osan tilasta. Tämä korttipohja on jo sen kokoinen, että tähän voi mielestäni cd:n laittaa. Kuva ei jää liian ahtaalle.

 

 

Tässä vielä toinen kuva, joka on otettu ilman salamaa...

 

 

Tämä on samanlainen kuva, josta tein kortin torstaina tai perjantaina. Yksinkertainen. Tuo leveä tarra sopii hienosti näihin juhlaviin hääkortteihin.

30.05.2009 - 08:20

Tämä Moreheadin kuva on kyllä yksi suosikkini näihin hääkortteihin. Tänään taiteilin siitä kortin tuollaiseen portti-korttipohjaan:

                                       

Koristelin portista osan kultaisella ääriviivatarralla. Näin korttipohja ei jää ihan värittömäksi. Tekstin survoin tuonne ylös, muuta paikkaa en sille keksinyt. Kävi mielessä myös se, että olisi kiinnittänyt tämän korttipohjan vielä jollekin neliö-pohjalle. Mutta sopivan kokoista ei nyt löytynyt. Tekstin voi mielestäni kirjoittaa kortin takapuolelle. Portin "hakasiin" voisi laittaa jonkun jutun, että portti pysyy kiinni, mutta on helposti aukaistavissa...

Näitä korttipohjia olen tilannut Kirjokkaasta.

29.05.2009 - 18:45

Laitanpa tähän kuvia keskiviikkona ja torstaina tekemistäni ruusu/kukka-aiheisista korteista. Mitään ihmeempää niiden tekemiseen ei liity, sitä tavallista leikkaamista, kokoamista ja sommittelua:

 

                        

 

                       

 

                       

 

                         

 

                                                                  

 

Lisää kortteja tulee viikonlopun aikana. Oikein aurinkoista, "helteistä" Cool viikonloppua kaikille!

27.05.2009 - 16:01

juhlijoille tein muutaman kukkakortin:

 

Tässä on taas tämä epäselvästi näkyvä vaaleanpunainen helmiäiskorttipohja. Kuva on hologrammitarra, kaunis sellainen. Tosi yksinkertainen tästä tuli, mutta mielestäni hyvä tällaisenaan. 

 

                    

Tähän kauniin keltaiseen korttiin en vielä tekstiä laittanut. Korttipohjan taittelin itse kartongista, jossa oli hieman kuvioinen pinta.

 

                     

Tästä ruususta olen myös aiemmin kortin tehnyt. Nyt muokkasin innostuksissani kuvaa niin, että tulipa totisesti tuo ruusun punainen väri esille Yllättynyt Viime kerralla laitoin muistaakseni hopeanväriset ääriviivatarrat. Nyt pysyttelin kultaisissa...

27.05.2009 - 15:55

Näitä kuvia oli Papruksessa. Tässä korteista ensimmäinen. Toisesta teen kortin vähän myöhemmin...

 

           

Kuvan yläpuolelle voisi laittaa onnea-tekstin tai numeron saajan iän mukaan. Mikse jokin kaunis mietelausekin voisi sopia?

27.05.2009 - 15:52

Tämä pyramidi-kuva on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Tänään sitten hokasin, että teenpäs kortin tuollaiselle pitkälle korttipohjalle!

 

                    

Kuvan värin on taas hieman oikeasta poikkeava, kun en saanut kuvaa muokatuksi sopivan väriseksi. Kuvan alalaitaan jäi reilusti tilaa. Sinne voisi laittaa sitten syntymäajan numeroina. Toisaalta olisi voinut vaihtaa tekstin alas ja syntymäajan ylös... Suloinen kuva tämäkin. Hieman vierastan vielä näitä pyramidi-kuvia, niin helppoja kun ne leikata ovatkin.

27.05.2009 - 15:48

Eilen urakoin leikkaamalla ja kokoamalla hää-aiheisia 3d-kuvia. Tänään tein niistä sitten kortit. Nauhaa kaipailisin melko moneenkin korttiin. Ehkä ne laitan tai sitten en...

 

                        

Tämä auto-kuva on ihan herttainen ja kaunis. Korttiin olisi ehkä voinut jotakin vielä lisätä..?

 

                       

Näistä hääkelloista olen jo yhden kortin tehnyt aiemmin. Tarkoitus oli tehdä cd-kortti, mutta en löytänyt riittävän kokoista korttipohjaa.

 

                      

Tässä myös kaunis, yksinkertainen kuva. Eilen leikatessani taitelin näiden hahmojen nenien kanssaSilmänisku Sai leikata niin kieli keskellä suuta...

 

                     

Tämä kortti onnistui mielestän todella hyvin. Ensin arastelin noita kulmatarroja, että voiko ne vain jättää noin. Kun usein olen peittänyt niiden alareunan suoralla ääriviivatarralla. Mutta nyt on silmä tuohon näkymään tottunut ja tykästynyt Nauru

25.05.2009 - 19:27

Nämä ovat suloisia kuvia Hymy Tästä ensimmäisestä tein onnittelukortin. Tekstiksi olisi sopinut mainiosti "Hymyjä ja hyvää mieltä" tai "Onnenhetkiä". Päädyin kuitenkin tähän, kun en kortin käyttötarkoitusta vielä tiedä.

 

               

Tässä toinen samalla arkilla ollut kuva, josta tein tällaisen kortin:

           

Tästä kuvasta sensuroin kuvan reunat pois. Taisi tulla aika silmiinpistävä, kun laitoin kuvan tälle kirkkaan vihreälle ympyrä-pohjalle? Nämä kuvat eivät olleet stanssattuja, joten leikkasin ne itse. Olivat yllättävän haasteellisia leikata. Eivät niinkään kuvan vuoksi. Metallipintainen arkki oli jotenkin niin liukkaan tuntoinen, ettei saksilla meinannut hyvää otetta saada. Mutta ajan kanssa Hymy

Tätä kuva-arkkia en ole monessakaan askarteluliikkeessä nähnyt. Tilasin tämän Sinisiivestä.

25.05.2009 - 19:17

Teinpäs tänään kortin tästä kauniista 3d-kuvasta. Itse olen sen leikannut ja koonnut:


          

Korttipohja on roosa (helmiäiskorttipohja). Olisi kaunis kortti myös pitkällä korttipohjalla...

23.05.2009 - 20:00

Viikko on vierähtänyt todella nopeasti. Koulu ehti loppua ja kesäloma alkaa. Mainitsinko jo viime kerralla, että eräs tuttuni on tilannut minulta hääkortin. Tänään tein yhden hääkortin ehdolle:

 

                      

Laitan tähän useamman kuvan hääkortista, - nauhan kanssa ja ilman. Todella hankalaa on kuvata tämmöistä kiiltäväpintaista kuvaaJalka suussa Korttipohjakin on roosan/vaalenpunaisen värinen helmiäiskorttipohja, joka kimaltelee myös kovasti.

 

                      

Tämä on ensimmäinen kortti, johon laitoin kulmiin tuollaiset ääriviivatarrat. Ovat niin röyhelöiset, etten ole niitä aiemmin osannut oikein käyttää. Tähän hääteemaan sopivat toisaalta ihan kivasti...

 

 

                      

Tässä kuvassa korttipohja näyttää näköjään lilalta (vaikka on tosiaan hennosti vaalenpunainen). Kuva oli valmiiksi stanssattu; mukava ja helppo koota.

 

Huomennakin saatan kortteja tehdä, - tai ensiviikolla viimeistään.

17.05.2009 - 19:49

Tästä kuvasta olen tainnut tehdä jo pari korttia aiemminkin. Luultavasti samanväriselle korttipohjallekin:

 

 

          

Kortista tuli aika yksinkertainen. Korttipohja tuntui niin pieneltä, etten siihen alkanut enempää laittamaan. Nätti näinkin.                                                                             

17.05.2009 - 19:46

...Ei sentään. Kuva on kyllä kesäisen veikeä ja voisi naapurille sopiakin:                                          

                                                        

 

Korttipohja on tavoistani poiketen pyöreä. Keltaiset reunapallot laiton alunperin kultaisesta ääriviivatarrasta. Vaihdoin ne kuitenkin pois, kun päädyin tuohon keltaisella pohjalla olevaan tekstiin.

17.05.2009 - 19:42

Tämä 3d-kuva on kaunis! Lisäsin kuvaan onnea-tekstin:

 

             

Alareunaan laitoin tuon pitsin (menikö se noin kieroon?).  

17.05.2009 - 19:38

Eilen tein valmiiksi tästä Moreheadin kuvasta tämmöisen kortin:

                       

Kukat jätin alareunasta nyt kokonaan pois (toisin kuin alunperin suunnittelin). Ne voi kylläkin näppärästi lisätä sinne, jos siltä alkaa tuntua. Kuva näyttää nyt hieman muhkuraiselta, kun menin laittamaan siihen sitä 3d-lakkaa. Kiiltää kyllä nätisti. Ehkä kortti vieläkin jotain kaipaa, mutta annan sen nyt olla noin (taas jonkin aikaaSilmänisku

13.05.2009 - 20:50

Tässä hieman saman tyylinen kortti kuin toissapäiväinen keijukortti. Samasta arkista löytyivät molemmat kuvat.

 

                   

Korttipohjat sattuivat molempiin kortteihin myös samanlaiset. En tiedä, miksi minusta tämä kanervanvärinen sopii niin kauniisti näiden kuvien kanssa. Hopeat ääriviivatarrat sopivat kauniisti tähänkin hopea-sävyiseen kuvaan.

12.05.2009 - 13:45

Tämä kuva on jo itsessään niin kaunis, että vaikka muuten menisi jokin asia kortissa pieleen, ei kortista voi kovin huono tullaSilmänisku

 

               

Laitoin tähän korttiin suosiolla hopeiset ääriviivatarrat ja "onnea"- tekstin. Hopeisena minulta ei muuta tekstiä löydykään. Kortti voisi sopia syntymäpäiväkortiksi, kastekortiksi tai kortiksi tyttövauvalle, luulen minä.

Kokeilin juuri ensimmäistä kertaa 3d-lakan käyttöä. Kauniin pinnan se 3d-kuvan päälle muodosti, eikä kuvakaan käpristynyt.

Mutta nyt kutsuu koulutehtävätKieli ulkona Katson, ehdinkö vielä jotain päivitellä illan päälle.               

10.05.2009 - 16:52

3d-kuvien joukosta löysin eilen tämän "aina yhtä herttaisen kuvan". Ajattelin kokeilla tehdä siitä hääkorttia. Kokeilin kuvaa neliökorttiopohjalle, mutta päädyin kuitenkin tähän pitkään korttipohjaan. Kortti ei ole vielä valmis. Tässä tuleekin nyt kuvasarja vaihtoehdoista, jollaisen kortista voisi tehdä. En tiedä vielä, kelpuutanko näistä oikein mitään. Sopiiko koko kuva hääkorttiin, olisiko sopivampi kihlaparille?

 

              

                            Liikaa kukkia..?

 

              

                         Hassu/sekava/orpo?

              

                      Ääriviivatarrat liikaa..?

 

              

                 Hääkellot ei sovi kuvaan..?

 

              

Olen nähnyt monissa korteissa käytettävän näitä paperikukkia. En osannut laittaa niitä hyvin esille. Miten ne pitäisi korttiin survoa..?

Hääparia en ole vielä kiinnittänyt korttiin. Voi olla, että pari päätyy sittenkin neliökorttipohjalle. Jokin pinttymä kai tämäkin, että hääkortin olisi oltava tämän muotoinen korttiPäättämätön

10.05.2009 - 16:43

Pitkään aikaan en ole tehnyt onnittelukorttia pojalle. Löysin tämän kuvan eilen kansion välistä ja tein siitä sitten tämän kortin:

 

                    

Kuva on mukavan värikäs. Se oli kuitenkin yllättävän vaikea leikata, koska kukista lähtee yhtä jos toista lehteä ja vartta. Ne "deletoin" suosiolla pois, jäljelle taisi jäädä vain pohjimmaisessa kuvassa olevat. Päästä tuli vähän liian paksu. Vaikka toisaalta käytin 1,4 mm tarratyynyjä. 1mm tarrat olisivat olleet ehkä parhaimpia. Turkoosi korttipohja piristi kovasti, samoin tuo vihreä nauha.

07.05.2009 - 20:29

Tämän kuvan leikkasin ja kokosin jo viikonloppuna. Nyt päädyin laittamaan sen tälle korttipohjalle, johon se mielestäni hyvin sopikin:

 

               

Tämä on taas näitä kortteja, joka on nätti ilman ihmeempiä koristeita. Ylä- ja alalaitaan laitoin kultaisen tarran; sitäkään ei olisi välttämättä tarvittu.

03.05.2009 - 11:20

...Tai kimppu ja kimppu, asetelma paremminkin. Tämä kuva on pirteän värinen ja oli ihan mukava leikata. Olen pitkin talvea tehnyt kortteja stanssatuista kuvista, nyt olen hiljalleen opetellut taas tätä leikkaamista. Huomaan, että olen siinä laiskistunut. Ei kärsi olla kovinkaan monimutkainen kuva, niin meinaa leikkaaminen tyssätä siihenKieli ulkona

Tässä tämän  päivän kortti:

    

Nuo yläkulmassa olevat kukkatarrat laitoin ihan kokeeksi, kun tuntuu että jotai kortti vielä kaipaisi... Hannelta saamani stanssatut paperikuviot ovat todella mahtavia! Kuva on heti "elävämpi", kun paperikuvio on tuollainen kohokuvioitu. Ainakin luulen nyt niinSilmänisku

 

Tässä kortti ilman kulmatarroja. Olisiko sittenkin parempi näin? Tätä kuvaa en muokannut, siksi siis hieman varjoisan näköinen. Tekstiä en laittanut, kun en saanut sitä tähän korttiin mahtumaan. Pitäisi kai uskaltautua muuttamaan tätä pinttynyttä askartelutyyliä (kuva keskelle, nauha/ääriviivatarra alas tai reunoihin). Silloin voisi tekstillekin löytyä paremmin tilaa. Mutta kortin sisällähän on tilaa kirjoitella mielinmäärin.

Mun työharjoittelu loppui torstaina. Huomenna palaan siis kouluun. Sitäkään ei ole jäljellä enää kuin kolme viikkoa!

02.05.2009 - 17:14

Kokeilin ensimmäistä kertaa kortin tekemistä pyöreästä korttipohjasta. Korttipohjan väri on mielestäni todella kaunis. Pinta oli myös hieman elävä.                                                                   

                                                           

 

Jostain syystä tuli mieleen kehystää korttipohja pitsillä. Melkoista kiertelyä ja kaartelua pitsin laittaminen oli. Asettui lopulta aloilleen kaksipuolisen tarran ja liiman avulla. Kukka-kuvasta leikkasin tuolta ylhäältä jonkun lehden pois, kun se pisti niin häiritsevästi silmään. Hyvä näinHymy

01.05.2009 - 19:34

Tämän kirjoituksen otsikoksi kirjoitin "Kortti nuorelle parille". En tiedä, oliko otsikko osuva, tämä kortti kun sopisi myös tilanteeseen jos toiseen...                      

                  

Kuva on Moreheadin tyyliin tämmöinen suloinen. Taas tuli mieleen, että jokin "jännä" teksti olisi tähänkin hyvä keksiä. Mutta mietinpä sitä sitten, kun kortille on käyttötarkoitus löytynyt. Kukkien alle laitoin violetti-pohjaisen nauhan. Aristelin ensin värivalintaa, koska kuvassa ei muuten violettiä näy. Tuli kuitenkin ihan mukava yhdistelmäNauru

 

22.04.2009 - 20:52

Teinpä juuri kortin tästä viikonloppuna kokoamastani 3d-kuvasta. Laitoin vaihteeksi tämmöisen pitkän korttipohjan:

 

                        

Yleensä laitan melkeinpä kaikkiin kortteihin kultaiset ääriviivatarrat. Tällä kertaa laitoin suosiolla hopeiset, kun kuvakin enemmän hopeaan vivahtaa...

 

                      

Tässä vielä toinen kuva samasta kortista. Näkyy tuo vaaleanpunainen helmiäiskorttipohja hieman paremmin, vaikka kuva heijasteleekin.

13.04.2009 - 19:54

Tässä Moreheadin tyttö 3d-kuvassa. On taas sellainen kuva, josta saisi nätin kortin ilman mitään lisämatskuja. Halusin kuitenkin kokeilla Nirunarulta Kortti-ystävä-vaihdossa saamiani värillisiä cd-levyjä:

  

Tuo cd-levyn pinta on kyllä nätti, - kuultaa kauniisti. Kukat laitoin kuvan molemmille puolille hieman harkiten, kun en haluaisi kortteja liian täytetyiksi. Toisaalta ilman kukkia kuva tuntui liian "autiolta". Tekstiä en vielä laittanut, - enkä välttämättä laitakaan. Katsotaan, mihin tämä kortti joskus matkaaHymy

Reipasta mieltä kaikille, toivottavasti näin pääsiäispyhien jälkeen on virtaa palata töihin, kouluihin ja arjen vauhtiinHymy

 

10.04.2009 - 21:22

Tätini tilasi minulta kortin 30 vuotta täyttävälleen kummitytölleen. Kovin vaikealta on sopivan kuvan löytäminen tuntunutPäättämätön Kokeilin sitten tänään malliksi tällaista korttia:

 


 

Ajatuksenani oli "johdatella" päivänsankarin ajatukset lapsuuteen. Toisaalta, - mikäpä minä olen sanomaan mitä se lapsuus tuolloin oli? Mutta ainakin itse pidän näistä lapsi/lapsuus-aiheisista kuvista. Kuvan viereen laitoin vuosiluvun, - siihen sopisi kyllä syntymäaikakin tai isoilla numeroilla 30. Jokin hauska runokin voisi olla... Mutta täytyy vielä miettiä koko korttia, keksinkö vielä jonkun toisen vaihtoehdon.

10.04.2009 - 21:16

Tästä kuvasta olen jo muutamaan kertaan kortin tehnyt. Nämä Moreheadin tyttö ja poika-aiheiset kuvat kun ovat suosittuja kortteja lapsenlapsille tai kummilapsille.

 

       

Korttipohja ei vastaa ihan todellista "vaaleanpunaisen sävyä", kuvaa olisi pitänyt hieman kirkastaa. Kulmiin änkesin nuo kulmatarrat, vaikka ensin ajattelin kortin olevan hyvä ihan vain reunustarroilla. Mutta ei kai noista haittaakaan oleSilmänisku

08.04.2009 - 16:06

Tein tämmöisen pääsiäiskortin Kortti-ystävälleni Marja-Leenalle:


Runo on ihan keksimäniKieli ulkona Höyheniä löysin tuon verran, kun ohjeessa niitä nimenomaan painotettiin.

23.02.2009 - 20:32

Teinpäs eilen tämmöisen pääsiäiseen vivahtavan 3d-kortin. Kuva oli jälleen TBZ:n valmiiksi stanssattu kuva, joten oli todella nopea koota.

 

Tekstiä en tähän laittanut laisinkaan. Eikä tämän tarvitse välttämättä olla edes pääsiäis-kortti. Voisi sopia hyvin kenelle tahansa. Nyt täytyy palata lukemaan kokeisiin; se on moro!

01.02.2009 - 17:41

Tämän kortin löysin aamupäivällä tuolta askartelutavaroiden seasta. Olen tätä joskus aiemmin syksyllä aloitellut. Nyt sitten muokkasin tämänlaiseksi. Mukava vaihteeksi tehdä näitä perinteisiä Morehead-kortteja:                      

 

             


19.01.2009 - 20:50

Teinpäs jääkarhu-aiheisen ystävänpäiväkortin:

Tämä kuva otettu ilman salamaa. Koska välttämättä halusin tuon ystävälle-tekstin tuonne (nyt ja heti) oli paikko laittaa kullanvärinen tarra. Mutta kunhan hopeista tarraa löydän tai joskus ostan, vaihdan sen tilalle.

Tämä kuva on otettu salaman kanssa. Kuten kuvasta näette, on korttipohjan vasen laita hieman taittunut:( Mutta kuva on söpö, joten enköhän tämän jollekin ystävälleni lähetä:)

07.01.2009 - 15:54

Tässä tulee se kortti, jota eilen yritin hikipallerot otsalla saada blogissani näkyviin Nolostunut Nyt on vankka luottamus siihen, että nyt se kuvansiirto toimii ongelmitta.

 

          

Kuvansiirto toimi nopeasti ja hyvin, - hyvä niin. Pidän kyllä kovasti itse tästä kortista. On sellainen simppeli ja yksinkertainen. Tuo vaaleanpunainen tausta sopi hyvin tähän Anders Mederistä ostettuu revontuli-korttipohjaan, joka siis heijastelee hieman punaisen sävyä. 3d-kuva on stanssattu ja se löytyi Tbz:n nro 12 - kirjasesta.


 


28.09.2008 - 21:04
tälle sunnuntaille valmistui. Tässä SAY:ltä saamani 3d-kuva. Onkohan taas synkkä kortti? Ainakin tuo "onnea" tuli kieroon (kuinkas muutenkaan):)

                                 


                                 
                                 
25.08.2008 - 19:14
3d-kuva-arkistoja selailessani löysin tämän värikkään kuvan. Tästä tulisi myös kiva isänpäivä-kortti. Saa nähdä, minkälaisessa tilanteessa kortti annetaan.

                            
Kuva on huono:( Korttipohja on sininen helmiäis-pohja.
15.08.2008 - 21:03
Eilen tein kortin poika-futaajasta, tänään halutti tehdä kortti tästä tyttö-futaajasta. Ihan kiva oli ottaa käyttöön reilu, neliö-korttipohja, niin kuvakin mahtui mielestäni paremmin mukaan.

Rohkenin käyttää taustapaperia, joka sopi ainakin korttipohjan kanssa yksiin. Kukkasia rohkenin laittaa jopa kaksi;) Olisin halunnut laittaa korttiin tekstiksi "Onnenpotku", mutta en rohjennut alkaa itse kirjoittamaan sitä.

             
14.08.2008 - 20:26
Ei nyt oikein "tatsannut" tämä askartelu. Onkohan tässä ollut jo liian monta päivää taukoa, - alkaako ote lipsumaan?

No, näistä kuvista kuitenkin kortit tein:

                         
Tämä on jo entuudestaan tuttu kuva, korttipohja on vain hieman erilainen. Nimittäin Sinellin turkoosin-värinen pohja. Vaikkei tässä kuvassa eroa huomaakaan... Häikäsee kuin naantalin aurinko:)

                          
Tämä kuva tuli eilen postissa. Kun sorruin tilaamaan kuvia Papruksesta... Tässä korttipohja on Oulun Posliini -ja askarteluliikkeestä ostamani vihertävän värinen helmiäiskorttipohja. Reunaan laitoin vaihteeksi tuommoiset ääriviivatarrat, joissa on hieman mustaa ja kultaa.

                           
Ja tässä tämmönen rento-Reiska. Tästä taisi tulla vähän liian räikeä kortti, mutta tämmönen tällä kertaa. Kun on joskus niin vaikea löytää sopivan väristä korttipohjaa. Pitäisiköhän täydentään valikoimaa...