Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.12.2010 - 20:54

Enpä mene vielä lupaamaan, että viimeisiä joulukortteja tekisin. Kovasti houkuttelisi viime vuonna leimaamani Mimosa-enkelikuvat sekä Penny Blackin suloinen, pieni enkeli. Niitä olisi vielä jokunen tallessa. Voivat toki jäädä ensi jouluun. Yhtä antoisia silloinkin.

Tänään tein muutamia kortteja Mimosa-enkelistä:

 

Kuva on embossattu...

Sitten tein muutaman joulukortin näistä viimeisistä lumiukko-kuvista:

 

 

Tästä vaaleansinisestä kortista ei tullut oikein mieleinen; liian vaaleaksi ja kalpeaksi jäi. Mutta luottanee näin

06.12.2010 - 17:24

Alkaa olla tämä joulukorttien tekeminen tälle joululle viimeisimmillään. Tänään halutti vielä näistä kuvista kokeilla kortteja tehdä. Jotenkin on tapana ollut näitä näin itsenäisyyspäivän aikana tehdä:


















Näistä koira- ja sammakko-aiheisista korteista tuli ihan hauskan näköisiä. Etenkin, kun laitoin ne "vanha roosa"-korttipohjille. Ei yhtään hassumpi väri joulukortteihin, vaikkei perinteisimmästä päästä olekaan. Muutama lumiukko-kuva olisi vielä pöydällä odottamssa. Ne on suosikkejani, enkä raaskisi jättää niitä tekemättä. Eiköhän niistä lähipäivinä vielä kortit synny



29.11.2010 - 15:55

Tässä eilen tekemäni joulukortit. Olipa ihan mukava vaihteeksi tehdä tällä servetti-tekniikalla. Näistä samoista enkeleistä olen aiemminkin kortteja tehnyt. Mielestäni nämä ovat hyvä kokoisia tällaiselle korttipohjalle:

 

 

 

Kiinnitin kuvan servettilakalla piirtoheitin kalvolle (tapaiselle). Sitten leikkasin kuvan siitä irti ja kiinnitin kalvoineen korttipohjalle. Kalvo estää sen, ettei korttipohja käpristyö lakasta.

 

 

Tässä samalla tekniikalla tehdyt lumiukko-aiheiset kortit

 

 

Nämä enkelikortit tein tavallisista kortti-kuvista. Eivät ole 3d:tä, mutta nättejä näinkin. Tuo valkoinen ääriviivatarra sopii hyvin tämän kuvan kanssa.

 

Eilen kokeilin myös Sinooperista ostamiani lumihiutale-leimasimia. Tämän leimasin sillä liima-pintaisella leimasimella. Ripottelin päälle kohojauhetta, jonka sulatin. Kohojauhe oli valkoista, jonka seassa oli hopeista hilettä. Suli tuolle sinertävälle pohjalle ihan jännän väriseksi

Nämä lumihiutale-kortit taitaa jäädä tältä joululta kokeilun asteelle. Ei oikein ole mielessä, miten näitä käyttäisi.

19.11.2010 - 09:31

Tässä tälle aamulle valmistuneet kortit:

 

 

 

 

Nämä kuvat oli valmiiksi stanssatut. Kuviin kuului "kehykset". Jätin ne kuitenkin pois, kun tykkään noita ääriviivatarroja levitellä ympäriinsä Osaa kuvista myös leikkasin hieman pienemmiksi, jotta tekstin mahtuvat mukaan.

18.11.2010 - 09:54

Nämä veikeät lumiukko 3d-kuvat ostin reilu kuukausi sitten käsityömessuilta. Jätin kuvasta pois alimmaisen, pyöreän kuvan, koska muuten kuva paisuisi liian isoksi korttipohjiini:

 

 

 

 

Sitten sain leikattua muutaman Sarah Kay-aiheisen joulukuvan:

 

 

 

Ja muutama muu...

 

Näitä sinisiä kortteja tein useamman, kun kuvaan niin ihastuin

 

Nyt täytynee jatkaa päivää koulutehtävien parissa. Lumista päivän jatkoa!

16.11.2010 - 20:44

Päivitän taas kerralla isomman pompsin valmiita joulukortteja:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna tai loppuviikosta päivitän taas lisää kortteja

 

 

13.11.2010 - 17:25

Tässä taas päivittelen tehtyjä joulukortteja. Viikolla olen saanut hyvin leikattua näitä pyramidi-3d-kuvia; jouluaiheisia. Eilen sain niistä muutaman kortin valmiiksi:

 

 

 

Kuvat heijastelevat taas älyttömästi. Tässä koneessa ei ole senkään verran muokkausohjelmaa, jolla saisi tuota liikaa säteilyä deletoitua

 

 

Eilen kävin pikaisesti Oulun Posliini- ja askartelutarvike-liikkeessä (Anders Meder). Sinne oli tullut valmiiksi stanssattuja jouluaiheisia 3d-kuvia. Niistä tein tänään nämä kolme korttia. Vallan herttaisia kuvia! Kuvat sopii hyvin näiden sinisten korttipohjienkin kanssa (nämä tuntuu jäävän muuten vähemmälle käytölle). Muutaman muun stanssatun joulukuvan ostin myös. Niistä kortteja joskus myöhemmin...

 

 

07.11.2010 - 18:37

Tänään aamulenkin jälkeen (talven eka luminen kävelylenkki ) istahdin korttien pariin. Taisivat nämäkin kaikki kuvat olla Kirjokkaasta tilattuja; osa valmiiksi stanssattuja, mutta joukossa muutama leikattukin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä viimeisenä ollut "nukkuva tonttu" on hauskan näköinen. Tulee mieleen jokin joulutaulu lapsuudesta. Tonttuja taisi tulla tilattua tanssivassakin muodossa. Ehkäpä niistä jotain seuraavaan postaukseen

 

Lumen valaisemaa, alkavaa viikkoa meille kaikille!

06.11.2010 - 19:16

Tänään on soinut Radio Nova ja sitä kuunnellessa olen joulukortteja tehnyt Useampi kortti on vielä tulossa, - vielä pientä fiksausta vailla. Tässä kuitenkin muutama valmiiksi ehtinyt kortti:

 

 

 

 

 

Kuvat on taas vähän huonolaatuisia, -heijastelee. Yritin laittaa moniin kortteihin tasapuolisesti valkoista ja punaista (vuorotellen). Ettei tulisi liian paljon punaisia kortteja (tämä kokemus viime vuosilta). Tuo boordileikkuri oiva apu tässä. Kuvat olivat nallea lukuunottamatta stanssattuja. Kaikki tilattu Kirjokkaasta.

20.10.2010 - 19:14

Tässäpä muutama tänään valmistunut 3d-pyramidi-kortti:

 

 

 

 

Sitten muutama lapsi-aiheinen pyramidi-kortti:

 

 

Tyyliltään samanlaisia kuin moni viime jouluna tehty kortti.

10.10.2010 - 19:21

Eilen kävin Ouluhallilla Suurilla käsityömessuilla. Aiempina vuosina olen ollut pettynyt askartelutarvikkeita myyvien liikkeiden vähäisyyteen. Tällä kertaa tarjonta "ylitti odotukset". Sinelli on minulle verkkokaupan kautta tuttu yritys. Ökömökö oli aivan uusi tuttavuus. Myös muutamat käsitöitä enemmän myyvät yrittäjät / harrastajat saattoivat myydä korttiaskarteluissa käyttämiäni pitsejä (värjättyjä) tai pallonauhaa (myös herkullisissa väreissä).

Ökömököltä mukaani tarttui näitä joulu-aiheisia 3d-kuvia. "Peppers Christmas Party"-lukee vihkosen kannessa. Vihkonen sisältää jokaista kuvaa neljä arkkia, eli yhteensä kuvat 24 korttiin. Kuvien värit ovat mielestäni mukavan kirkkaat ja kuvat ovat myös valmiiksi stanssatut:

 

Tämä kortti on Kirjokkaasta tilmaastani joulu-aiheisesta 3d-pyramidi Mini-vihkosesta.

 

Tässä siis löytöjä eilisiltä messuilta. Tää lumiukko-kuva on mun ehoton suosikki!

 

 

Näitä sammakkoja en jouluun muuten miellä, mutta tykkään kyllä värityksestä. Tuo vihreä pistää mukavasti silmiin...

 

Tämä kuva oli kooltaan melko pitkä (kuten yksi toinenkin). Mahtui kuitenkin näin päin korttipohjalle. Tuleepahan hieman vaihtelua...

 

 

Tässä myös jotain ihastuttavaa... vaikea pukea sanoiksi

 

 

Tässä tänään viimeinen tehtailtu kortti. Pikku hiljaa alkaa innostus joukortteihin hiipiä päälle. Lunta odotellaan maahan täällä Oulussakin.

 

Oikein mukavaa lokakuun jatkoa teille kaikille!