29.01.2012 - 14:40
Veikeä langan nimi tuo tico-tico Sormet ei ole tottuneet nro 3,5 puikkoja pienempiin. Niillä pelkästään tico-ticoa neulominen tuntui liian ohkaselta puuhalta. Niinpä otin tico-ticon kaveriksi nallen luonnonvalkoista lankaa. Niistä syntyi sitten tämmöiset sukat :

Pehmoiset sukat ja ihan värisilmääkin miellyttää. Olisin voinut tykätä pelkästä tico-ticostakin, mutta eipä tuo vaalea lanka tuolla seassa haittaa. Nyt kokeilen tico-ticon jämistä tehdä pienempiä sukkia lapsen jalkaan. Riittänee siihen loppukerä...
11.01.2012 - 20:32
Tässä pikainen kuva-postaus eilen valmistuneista villasukista. Samaan tyyliin ja samalla kaavalla tehty kuin aiemmat pöllö-sukat:

Nyt on sukkalangat neulottu tältä erältä loppuun... 
06.01.2012 - 18:44
Seiskaveikka on sukkapuikoilla pyörinyt, kun olen näistä pitkävartisia villasukkia neulonut Yleensä ei ole maltti niin pitkälle kestänyt, että sukan varsi oli näin pitkäksi ehtinyt. Sain joululahjaksi pitkävartiset villasukat, ja lämpimäthän ne on. Olikin ihan mukava kokemus "malttaa" näin pitkälle.




Sukat on neulottu 56 silmukalla. Varsi 2o, 2n-neulosta. Meinasin tehdä tuota pöllölankaa suorana-neuloksena, mutta en ole tainnut koskaan sukan vartta niin tehdä. Epäilytti, pysyykö varsi hyvin jalassa 
Nyt on toinen samantyylinen sukka aloitettu. Varteen olisi Polkkaa tulossa Myös muutama kerä Frilla-huivilankaa kaapissa odottaa...
27.12.2011 - 22:55
Kylläpäs löytyy tästä huivista veikeitä värejä! Metka oli tämä neuloa, - parissa illassa valmistui. Alkaa kädet tottua tähän lankaan ja tämän neulomiseen...

23.12.2011 - 21:59
Mietin tuossa, että onko tämä lanka frillaa nimeltään, mutta vääntyy juurikin kielelläni tuollaiseksi Kokeilin tämän huivin neulomista aiemmin syksyllä. Ohje oli kuitenkin erilainen ja hitaampi, joten se huivi jäi kesken. Nyt löytyi paremmin soveltuva ohje, jonka mukaan neulominen onnistuu.

Lanka oli vihertävänsävyistä. Nyt olen tekemässä huivia harmaa-lila-ruskehtavan-sävyisestä langasta. Tämä huivi on kyllä miellyttävän tuntoinen kaulassa. Joskus täytyy kokeilla virkkaamalla,- voisi olla nopeampi tapa.
22.12.2010 - 16:47
Vielä tuli tehtyä yksi tällainen ruutukuosi-pipo. Tässä lankana vihreä novita Tempo sekä novitan kirjoneulelankaa muutaman vuoden takaa. Pipon tupsun tein tupsu-muotilla; jänskä laite sekin:

Tämän postauksen myötä haluan toivottaa kaikille oikein rauhallista joulua!
22.12.2010 - 16:45
Enpä malttanut olla kokeilematta tätä paperinarunkranssin tekoa. Siihen kun löytyi hyviä, selkeitä ohjeita monista eri blogeista. Kranssi itsessään oli yksinkertainen tehdä (mitä olinkaan taas kuvitellut!). Tein 50 silmukkaa nro 12 puikoilla. Neuloin n. 40 cm tasoa. Varmaan noin 20 cm matkan rinnalla kulki valkoinen softy-lanka. Tässä lopputulos, valo alle kätkettynä:

Valot eivät toimi kunnolla, joten luultavasti vaihdan ne joku päivä. Räpsivät niin epämääräisesti, että parempi ottaa pois, ennen kuin kärähtää koko kranssi. Itse neuloksen ja jouluvalot pyörittelin metallilangan ympärille. Sen kokosin sitten kranssin muotoon. Mutta eiköhän tästä hyvä tule, kunhan vielä valot vaihdan 
06.12.2010 - 16:02
Tätä pipoa neuloessani oli ajatus, että tähän tulisi sitä hiippaa. Neuloinkin tämän sitten isommilla puikoillla. En tarkkaan tiedä, olivatko puikot 6 vai 7 numeron. Luultavasti 7 olivat, koska piposta tuli melko jättimäinen . Alussa olevan joustinneule-osan neuloin nro 5 puikoilla, että siitä tulisi jämäkkä.
Lankana tässä pipossa käytin (luonnon)valkoista Novita Tempoa sekä Polkka-lankaa. Muuten pipo noudattikin aiempaa, ruutumaista ohjettaan. Taisin neuloa väliin vielä yhden lisäruutukerroksen, jotta sitä pituutta riittäisi niskaan asti.


Piposta tuli nyt hiippamaisempi. Ehkä numero 6:n puikot olisivat hyvät, ettei tuo ruutu-kohta paisu kovin leveäksi. Toisaalta, - saa pipoa painelemalla "muotoiltua" kuosiin. Kivan tuntoinen päässä Tähän pipoon en sekoittanut tuota heijastinlankaa laisinkaan. Valkoinen jousinneule-osa ja valkoinen tupsu raikastavat kummasti 
04.12.2010 - 18:40
Lumipallo tulee tästä piposta mieleen, - sen verran "kuohkealta" ja pehmoiselta se vaikuttaa. Ohje on se perinteinen, jolla olen aiemminkin pipot neulonut. Lankana nyt Novita Tempo valkoinen (vai onko se luonnonvalkoinen). Tempo-langan rinnalla kulki läpi matkan step-lanka. Tämä ohut lanka kulkikin mukana kätevästi ja oli huomaamaton neuloa.



En ole aivan varma, tuliko tämä pipon neulottua nro 6-puikoilla. Näin saattoi käydä. En noita kokoja aivan toisistaan erota. Joko nro 5 tai 6:n puikot. Numero 5:n puikot ovat hyvät peruspipoon. Jos haluaa enemmän "hiippaa" ja pipon roikkuvan niskassa, kannattaa neuloa numero 6:n puikoilla.
Aloittelin juuri toista pipoa. Siinä väreinä sama tempo. Seassa ujutan tällä kertaa Polkka-lankaa. Mukava seurata, mitä piposta tulee 
26.11.2010 - 20:45
Tällä viikolla olen ahertanut pipojen parissa. Yksi violetti pipo on myös tupsua vaille valmis. Täytyy ostaa lisää heijastinlankaa. Saa sekin tupsu vähän säihkettä 
Tämän pipon tein vihreästä Tempo-langasta. Pipo menee aiempien tekemieni pipojen ohjeen mukaisesti:

Tein pipoon taas 2 oikein, 2 nurin-joustinneuletta. Suojaa paremmin korvia ja pysyy jämysti päässä. Yksi lankakerä olisi riittänyt pipoon ilman tupsua. Halusin kuitenkin tupsun tähänkin. Jostain syystä tuo ensimmäinen neulomani pipo tuntuu parhaimmalta päässä. Se tuntuu ikäänkuin pidemmältä, vaikkei koko mielestäni heitä. Täytyy tosissaa miettiä, neuloinko sen nro 5-puikoilla. Oisko sittenkin ollu 6 numeron puikot...
Hyvä pipo päässä jokatapauksessa. Tykkään vaan siitä, että pipo laskeutuu hieman syttyrälle niskaan. Mutta tupsu heiluu menossa mukana 

Tässä vielä pipo "suorana", joustinneule osaa ei ole käännetty...
09.11.2010 - 20:37
Tässä juuri valmistunut, uutuuttaan hohtava pipo Samaa kaavaa kuin aiemmat neulomani pipot. Tosin kavennukset taisin aloittaa kerrosta aiemmin, kun pelkäsin langan loppuvan. Mutta ihan hyvältä tuntuu päässä, joten eikai tuo mitään haitannut.

Lankana jälleen Novitan Tempo. Ja heijastinlangasta "vauhtirantu" ja tupsu 
08.11.2010 - 10:17
Sain illalla valmiiksi tämän punaisesta Tempo-langasta neulomani pipon. Pipo on korkeudeltaan suurinpiirtein samanlainen kuin aiemmin neulomani violetti pipo:

Tässä pipo joustinneule-osa suorana...

Tässä pipo joustinneule-osa taitettuna. Novitan Tempo-kerä riittää juuri ja juuri tämänkokoiseen pipoon ja pieneen tupsuun. Neuloessa käytin pyöröpuikkoja numero 5.

Tässä ensimmäinen neulomani pipo pienempänä versiona (purkamisen kautta ). Neuloin tällä kertaa numero 5 puikoilla. Tein tähän pipoon myös joustinneule-osan ja lisäsin heijastinlangasta parin kierroksen raidan. Joustinneuleen lisääminen oli hyvä juttu; - ei palele korvia 

Korkeudeltaan tämä pipo on punaista ja violettia korkeampi (11 ruutu-kerrosta). Tehty Suuri Käsityölehden-ohjeen mukaan. Toisissa pipoissa ruutukerrokset jäivät seitsemään.
31.10.2010 - 19:40
Tässä pikainen postaus tänään valmistuneesta tupsu-piposta. Tehty muuten samalla ohjeella kuin viime sunnuntain pipo, paitsi neulottu numero 5 puikoilla. Tein tähän pipoon myös joustineuletta reilumman pätkän, jonka voi taittaa kaksinkertaiseksi korvien päälle. Tuosta heijastinnauhasta innostuin myös sen verran, että tein siitä oman rannun joustinneuleen sekaan. Luulisi näkyvän liikenteessä
Tupsusta ei nyt tullut liika iso, vaan ihan passeli tähän pipoon. Lanka violettia Novita Tempoa.
Tämä pipo oli myös omaan päähäni sopivampi. Jämy!




24.10.2010 - 18:28
Innoissani aloitin tätä pipoa perjantaina neulomaan. Nopea oli neuloa, taisi tuossa tupsun teossa mennä eniten aikaa. Ohja löytyy Suuri Käsityö-lehdestä 8/2010. Tämä on ensimmäinen neulomani työ, jonka osaan ohjeiden mukaan tehdä. Yleensä on tavannut innostus tyssätä ensimmäisiin *-merkkeihin tai muihin asioihin, joita en ymmärrä 
Neuloin pipon Novitan Tempo langasta. Ihan mukavalta tuntuu tuo lanka pipon muodossa. Hieman paksumpi kuin 7 Veljestä tai Nalle-langat.

Neuloin pipon nro 7 pyöröpuikoilla. Silmukoita oli alussa 70. Ohjeessa suositeltiin nro 6 puikkoja. Täytynee seuraavalla kerralla kokeilla niitä. Hyvä pipo nytkin päässä, mutta 6-puikoilla saa ehkä vielä näpäkämmän.

Ruutukuosit etenivät läpi työn ja kavennukset alkoivat 6. ruutukuvio-kerroksen jälkeen...


Tupsua en ole aiemmpiin pipoihin tainnut tehdäkään. Tähän laitoin testi-mielessä sekaan heijastinlankaa. En tiedä, näkyykö lanka ulkona minkään vertaa, mutta kokeillaan. Ajatuksena kävi mielessä myös se, että voisi noista korttiaskartelussa käyttämistä nauhoista tehdä jonkinlaisen koristeen pipoon. Ehkä seuraavaan?
Tupsu on kokonsa puolesta vähän liiankin reilu. Kenties joku päivä leikkaan sitä pienemmäksi. Täytyy fiilistellä, kuinka niska taaksepäin sitä alkaa kävellä 
12.10.2010 - 20:49
Sunnuntaina laitoin postauksen ensimmäisistä joulukorteista. Tänään laitan tänne kuvaa syksyn ensimmäisistä villasukista. Valmistuivatkin nopeammin kuin oli tarkoitus. Neuloin näitä sukkia tänään koulussa, luentoja kun sattui olemaan useamman tunnin edestä:

Sukkalanka oli 7 Veljestä. Aivan ihanan väristä lankaa! Tällä kertaa pysyi nuo raidat molemmissa sukissa kohillaan; alkoi ja päättyi samaan kohti. Tämä onkin sellaista lankaa, että on jotenkin selkeämpää laskea kavennuskohdat ja sukan etenemistä muutenkin.

Lankaa jäi vielä jonkin verran. Saisinkohan niistä tehtyä pikku-sukat lapselle. Ainakin sukan varsiin voisi lanka riittää.
Katsotaan...
12.02.2010 - 12:57
Viime kerralla taisin kirjoitella noista Novitan uutuus-langoista ja siitä, kuinka olen niitä ihastellut ja palvonut Ostin itselleni tuota kukkaketo-lankaa, kieloa. Siitä syntyi eilen valmiiksi tällainen sukka:

Mukavaa lankaa oli neuloa, 3,5 numeron puikoilla. Paria aloittelin jo illalla. Saa nähdä, meneekö väriraidat aivan yksiin, kun mielestäni langan vaihtumiskohta ei täsmännyt aivan tämän sukan kanssa. Vaikka mielestäni jatkuminen on aiemmin sujunut suht ongelmitta. Mutta toisaalta, ei minun puolestani niin väliä, vaikkei raidat aivan samassa kohden kuljekaan...
Oikein mukavaa ja auringonpaisteista viikonloppua kaikille! Nauttikaa ystävänpäivästä ja käykää vaikka pulkkamäessä mutka 
21.11.2009 - 19:06
Tässä viimein valmistunut villasukka. Olen neulonut tätä harvakseltaan jo useamman viikon ajan. Kaveri pitäisi sille vielä tehdä:

Lanka oli 7-veljestä. Raidoittui mukavasti läpi matkan Varren neuloin siten, että silmukoita oli 18 / puikko. Kantapäänkin tein vielä samalla määrällä, sitten kavensin 16:sta.
11.10.2009 - 19:16
Tässä eilen valmistuneet villasukat. Näiden neulominen kestikin pidemmän aikaa. Vielä kärkikavennuksen aikana tuli muutama moka, jonka takia piti ottaa hieman takaisin.

Vieläkin jäi molempia lankoja jäljelle. Pieniä sukkia niistä voisi joskus neuloa. Nyt aloitan kuitenkin neulomis-rintamalla "operaatio myssyn". Jos operaatio onnistuu , laitan tuloksesta kuvaa taas tänne...
17.09.2009 - 09:43
Eilen valmistui alkuviikosta aloittamani villasukka, jonka neuloin jämälankoja yhdistellen:

Varresta kudoin huomaamatta melko pitkän, mutta taittamallahan siitä ongelmasta pääsee. Alunperin suunnittelin, että neulon tuon vihreä-kuvioisen langan väliin aina muutaman rivin tuota lilaa lankaa. Mutta sitten iskikin yllättäen laiskuus ja ne suunnitelmat kaikkosivat sen sileän tien
Toista sukkaa jo aloittelin, joten pariskunta-kuva sukista tiedossa hieman myöhemmin.
14.09.2009 - 20:49
Kun eilen valmistui neulomani kaulaliina, tuli illalla sohvalla istuessa hieman orpo olo: - mitäs nyt Kaivelin sitten lankakoriani ja löysin tätä harmaata Teddy-lankaa. Niin kuin tiedätte, Teddy-lanka on aivan mielettömän pehmeää ja mukavan tuntoista!
Pipoa päätin alkaa neulomaan. Vaikka yleensä kammoksin pipon neulomista neljällä puikolla, päätin nyt kokeilla. Yleensä tässä on ongelmana ollut se, että jää taas ne hirveät aukot niihin puikkojen vaihtumis-kohtiin. Pipo valmistui ennätyksellisen nopeasti, sillä Teddy-lanka luistaa bambu-puikoilla tosi liukkaasti. Tässä kuvia valmiista piposta:

Tulee kyllä niin talvi, lumi ja joulu tästä mieleen. Sovitin pipoa päähäni ja täytyy myöntää, että on varmaan paras neulomani pipo (ei niitä tosin montaa olekaan). Sujahti päähän ihan suosiolla, vaikka pelkäsin, että riittävätkö silmukat...

Silmukoita minulla oli kaiken kaikkiaan 80, eli 20 silmukkaa puikolla. Puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin koko matkan 2 o, 2 n-tyylillä. Pipon loppupuolella tein kavennukset kahdella eri kierroksella. Kavensin molemmilla kierroksilla kaksi silmukkaa puikolta, eli 8 silmukkaa kierrokselta. Tähän pipoon meni lankaa koko Teddy-kerä.

Teddy-lankaa olisi vielä vihreä kerä jäljellä. Saapa nähdä, neulonko toisen Teddy-pipon "Pipo päässä olla pittää, muuten ulkoilusta ei tuu mittään!"
13.09.2009 - 10:24
Illalla neuloin valmiiksi tämän vadelmanpunaisen kaulaliinan:

Kaulus pystyssä...

Kaulus hieman taitettuna...

Kaulaliina kokonaisuudessaan. Pituutta ei tuon enempää lankakerästä irronnut. Ehkä hieman kaitaisemman olisi voinut neuloa, mutta toisaalta minua ei haittaa, jos kaulaliina hieman taittuukin (kaksinkerroin takaa).

Tähän kaulaliinaan tein tuon viime talvena opettelemani lenkin, jonka läpi kaulaliinan toinen pää pujotetaan. Näin kalaliina pysyy hyvin kiinni. Edelliseen kaulahuiviin tein tuon virkkaamalla, mutta nyt neulomalla ja hieman leveämmän. Lanka on 7 veljestä lankaa, viime talvena myynnissä ollutta "Martta-collectionia". Eli sitä vadelmanpunaista. Tarkoituksena oli, että tekisin kaulaliinaan koristeeksi kukan. Taitaa kuitenkin jäädä tekemättä, sillä luulen, että taittelen tämän sievästi takin alle lämmittämään. Menee siis hyvin näinkin 
08.09.2009 - 20:44
Tänään valmistui toinen sukka tästä vihreä-sävyisestä langasta:

Nyt aloin "kokeilemaan" kaulahuivin neulomista. Vaikeaahan sen ei pitäisi olla. En kylläkään ole tavannut kaulahuivia pitää, mutta ehkä joskus pidänkin 
Sukista, joita olen elo-syyskuun aikana neulonut, on kaikista jäänyt jämälankaa ihan reilusti jäljelle. Pitää kehitellä niillekin käyttöä.
03.09.2009 - 20:13
Jämälankojen neulominen jatkuu edelleen. Tänään valmistui ensimmäinen sukka tästä 7 Veljestä langasta:

Tämäkin on niin värikästä lankaa. Tuo ruohon vihreä väri etenkin pilkistää kivasti. Tein tähän tarkoituksella tosi lyhyen varren, kun ajattelin hieman "tossumaisempaa" sukkaa. Varren voi tuostakin pituudesta vielä kerroksen taittaa. Täytyy tehdä tälle vielä toinen sukka kaveriksi.
01.09.2009 - 10:47
Oon kyllä ollu nopsa, vaikka itse sen sanonkin Harvoin nimittäin olen näin nopeasti sukkia neulonut (tätä olen päivitellyt aiempienkin sukkien kohdalla). Eilen valmistui toinen sukka Novitan Marjaretki-langasta, - sukkapari on siis valmis:

Hehkutan edelleen, että tämä lanka on kyllä todella nätin näköistä. Tulee jo pelkistä sukista semmoinen olo, kuin olis marjametsässä käynyt 

Sukkien kuvio taisi suurinpiirtein pysyä kohdillaan (yleensä saan sen jotenkin sekoitettua). Jälkimmäinen sukka oli helpompi neuloa. En tiedä johtuiko se bambu-puikoista, - ehtikö niiden pinta "kulua" tarpeeksi liukkaaksi. Vai onko siinä mitään taikaa...
Kantapään jälkeen minulla tulee aina se kohtalokas reikä / aukko (kun alan neuloa taas neljää puikkoa ja kaventamaan). Ehkä ominstan niin punkeromaiset sormet, etten kertakaikkiaan saa sitä kulmaa riittävän tiukaksi Huomaan myös puikkojen vaihto-kohdassa, että siihen jää myös hieman löysempi aukko. Mutta ei sentään niin iso aukko, että siitä kovasti pääsisi tuulemaan ja alkaisi palelemaan jalkoja! Hyvä näin
26.08.2009 - 11:03
Neuloin nyt aamusella valmiiksi ensimmäisen sukan Novitan Marjaretki-langasta. Aivan ihanan väristä on tämä lanka!

Tähän sukkaan yritin tarkoituksella tehdä hieman matalamman varren. Kun sukka lopulta oli valmis, pelkäsin jo hetken, että mahtuuko se edes jalkaani. Näytti sen verran pieneltä, vaikka silmukoita oli normi määrä puikoilla. En ajatellut, onko lanka sen verran ohutta, mutta saatoin kyllä neuloa hieman tiukkaakin... Mutta ei hätiä mitiä, sukka meni jalkaan oikein hyvin. Neuloin nyt kokonaan 3,5 numeroa olevilla bambu-puikoilla. Mukavan liukkaasta neulominen sujui.
17.08.2009 - 19:41
Sain juuri valmiiksi tämän "Karamelli-sukka kakkosen". Ihanan väriseltä tämä lanka edelleen näyttää. Räpsin sukkaparista monta eri kuvaa, vaikka eipä kuvakulma niinkään muuttunut 



Nämä sukat on tosiaan kuvattu ihan suoraan puikoilta, joten siksi ovat noin muhkuraiset. Melko vilposen tuntoinen on tämä mun kämppäkin nyt; huomaa ettei enää paistatella helle-säässä. Mutta en kyllä aivan heti vielä laita villasukkia jalkaan 
03.08.2009 - 19:01
Tämä on sitä ihanan värikästä lankaa, jota kutsun "Karamellilangaksi". Langasta putkahtelee kutomalla toinen toistaan kirjavimpia värisävyjä. Aloitin tämän sukan kutomisen jo jokunen viikko sitten. Tuli vain semmoinen kutomis-meininki. Nyt valmistui tämä ensimmäinen sukka, toinen on kuitenkin jo alulla:

Nämä sukat päätyvät (valmistuttuaan) luultavasti joululahjaksi jollekulle. Itse pidän nykyisin villasukkia aika harvoin (ihastui huopaset-tossuihin).

Sukan varressa on 14 silmukkaa / puikko. Kudoin koko varren 1 o, 1 n-tyylillä. Varren jälkeen kavensin siten, että jäljelle jäi 12 s/ puikko.
26.01.2009 - 19:31
Lauantaina laitoin tänne kuvan ensimmäisestä valmistuneesta sukasta. Lupailin toista sukkaa valmiiksi tämän viikon loppupuolella. Sain kuitenkin kudottua sen valmiiksi jo eilen (oli jo alulla). Tässäpä siis kuva:
Sukat onnistuivat mielestäni ihan hyvin. Ovat aika yksinkertaiset väriltään, mutta luottavat kyllä käyttäjälleen:)
24.01.2009 - 19:47
Eilen illalla valmistui tämä, - jo joulukuussa aloittamani villasukka. Toinen sukka kaveriksi on kintereillä tulossa, valmistunee tulevan viikon aikana.
 Lanka on 7 VELJESTÄ-lankaa. Väristä en ole ihan varma, oliko se jokin farkunsininen..? Silmukoita puikolla 16. Ihan mukava oli pitkästä aikaa kutoa tätä lankaa. Kun monet sukat olen kutonut nalle-langalla. Tämä on siihen verrattuna hieman paksumpaa.
Toveri Tammikuun tämän viikon lähetyksen kuvaan tänne blogiin maanantaina.
04.12.2008 - 22:24
Jälleen kerran aloitin kutomaan "kokeilumielessä". Uusi tuttavuus oli Teddy-lanka ja kaulahuivin ohje. Nyt sain sekä kaulahuivin että pipon valmiiksi. Kuvat ovat hieman epätarkkoja, mutta jospa jotain selvää joku saa...
 Tässä pipo, johon virkkasin nyt illalla kukan. Tulikin melko jytky kukka, myös melko vimpula muodoiltaan;) Ohjeen mukaan kun olisi virkattava 10 koukulla. En sitä kuitenkaan tähän hätään löytänyt, joten pienempi koukku sai luottaa...
Pipo on ainakin minun päähäni liian pieni. Mutta ehkä joku tonttu siitä hyvän pipon saa:)
 Kauluihuivi! Tässä myös virkattu kukka koristeeksi. Kaulahuivi on vajaat 90 cm pitkä. Virkuukoukun matkan päähän reunasta, kiinnitin ketjusilmukkaketjun, joka toimii "lukkona". Ketjusilmukkajonon alta voin pujottaa läpi kaulaliinan toisen pään. Onnistui ihan hyvin, vaikka olikin minulle uudenlainen kokemus.
20.08.2008 - 20:50
Se on nyt valmis. Se toinenkin sukka. Sukan näköinenkin siitä tuli, mutta langat ei menny ihan kohdalleen. Toisakseen tiedän, missä vika on. Kun kudoin "vahingossa" tuohon toiseen hieman liian lyhyen kantalapun. Niin siinä se taisi jäädä jälkeen. Mutta onneksi niistä löytyy varsi, kantapää ja kärkiosa. Se luottaa. Nämä jätänkin omaan käyttöön tänne asunnolleni. Kun kylmähän täälläkin talvella on. Ja voi sitten äiti aina käydessään lainata, sitä kun meinaa täällä Oulu-cityssä josku palella;)
Toivottavasti te kovat ja tunnolliset neulojat ette nyt järkyty:o Lanka on kyllä komiaa ja mukavaa kutoa.
 Pistän tähän taas kaksi kuvaa. Toinen otettu lampun ollessa päällä, toinen vähän pimeässä. Että kumpi näistä on sitten se naturelli-versio...

10.08.2008 - 09:53
toinen Polkka-langasta tehty sukka on nyt valmis. Meikäläiseksi aika nopeasti sen kudoin; lauantaina aloitin ja tänään lopetin. Olen siis toiveikas, että saan sen toisenkin sukan kudottua ennen joulua, ja sukista jollekin joululahjan:)
|
|