25.09.2011 - 18:33
Eilen ostin Vallilan kelot-pussilakanapakkauksen. Tässä tuotos niistä:


Kangasta jäi vielä sen verran, että niistä saisi pienemmät taulut tehtyä. Keloja siellä, keloja täällä 
16.06.2011 - 19:48
Näin "kesälomaillessa" olen ehtinyt tekemään asuntooni tauluja. Löysin Löytöpalasta tätä isojen lehtikuvioiden täyttämää kangasta vihreän ja punertavan sävyisinä. Punainen sopii hyvin sohvan väriin, vihreä verhoihin ja päiväpeitteeseen 
En ole aiemmin tehnyt näitä styrox-tauluja. Kangaskaupasta sain hyvät ohjeet siihen, miten edetä. Nyt pingottamisen ja monien nuppineulojen jälkeen taulut ovat seinällä! Kuvioa olisi voinut kohdistella kai paremminkin, mutta tämä sopii minulle 


Korttiaskartelut on jääneet todella vähäisiksi. Joten nämä blogi-päivitykset jatkuvat vähäisinä. Mutta nautitaanpa kesästä!
22.12.2010 - 16:45
Enpä malttanut olla kokeilematta tätä paperinarunkranssin tekoa. Siihen kun löytyi hyviä, selkeitä ohjeita monista eri blogeista. Kranssi itsessään oli yksinkertainen tehdä (mitä olinkaan taas kuvitellut!). Tein 50 silmukkaa nro 12 puikoilla. Neuloin n. 40 cm tasoa. Varmaan noin 20 cm matkan rinnalla kulki valkoinen softy-lanka. Tässä lopputulos, valo alle kätkettynä:

Valot eivät toimi kunnolla, joten luultavasti vaihdan ne joku päivä. Räpsivät niin epämääräisesti, että parempi ottaa pois, ennen kuin kärähtää koko kranssi. Itse neuloksen ja jouluvalot pyörittelin metallilangan ympärille. Sen kokosin sitten kranssin muotoon. Mutta eiköhän tästä hyvä tule, kunhan vielä valot vaihdan 
29.11.2010 - 16:05
Kyllä tykkään tästä lumiukko-kuvasta! Miten voikaan olla noin symppiksen näköinen? Mulla on näitä samaisia servettejä useampi käyttämätön tallessa ollut. Tämä suurin kuva on liian iso korttipohjalle. Pienemmistä saa kortin.
Tänään sitten hokasin, että kokeilenpa tehdä tästä suuremmasta kuvasta taulun. Tallessa oli muutama styros-levy, jotka kelpuutin pohjiksi. Päällystin styros-levyn askartelumaalilla. Tullut joskus servetti-tekniikka-paketin mukana. Toimi kuitenkin hyvin.
Servetti-kuvan kiinnitin servettilakalla piirtoheitin-kalvolle. Kalvo on hyvä tuki, - paperi käpristyisi lakasta liikaa. Sitten leikkaisin kalvo-kuvan irti ja kiinnitin valkoiselle kartongille. Kartonkiin tein boordi-reunukset, ja kiinnitin sen styros-tauluun. Lopuksi vääntelin puna-valko-pilkullisesta nauhasta rusetin.

On piristävä näky asuntoni seinällä Kivasti pilkistelee tuon punaisen maalin alta tuo styros-pohja. Aivan kuin lumisadetta!
Jatkoin servettitekniikalla... Samaisia, pienempiä lumiukko-kuvioita päätin kiinnittää pyöreään styros-palloon. Kaveriksi kiinnitin muutaman lumihiutaleen. Lopuksi koristelin kuvat kultahileellä ja kiedoin ympärille kultaisen nauhan:




Koriste-pallo saa leijailla nyt ainakin jonkin aikaa jalkalampun varressa. Tämän parempaa paikkaa sille ei asunostani taida löytyäkään. Mutta kelpaapa tuosta katsella Mukava kai näitäkin olisi tehdä, mutta mihin noiden pallojen kanssa joutuisi..?
23.04.2010 - 17:51
Tänään jatkoimme lasten kanssa etana-teemalla. Apuna käytimme jälleen Retrokukka-leikkuria. Lapset saivat koristella värittämällä ja retrokukkia liimaamalla etanan:




Todella herkullisen värisiä etanoita näiden lasten käsissä syntyi Saapa nähdä, mikä kaunis päivä tuolla ulkona näihin törmäilee...
11.06.2009 - 10:32
Pienen yksiöni kylpyhuoneen- ja vaatekomeron ovet ammottavat tyhjyyttään. Tai toisessa on kyllä keväällä tekemäni paperiaskartelu-juttu (se kukkamaljakko). Olen kuitenkin pitkään aikonut tehdä molempiin oviin (vierekkäin kun ovat) samantyyliset taulut. Tänään sitten toteutin tuon aikeeni:

Tauluista tein tällaiset "käänteisversiot". Eli toisessa on kaksi oranssia ja toisessa kaksi keltaista ruusua. Ruusut olen ostanut Tiimarista.

Kehykset ostin aiemmin keväällä Kärkkäiseltä. Itse olen joskus jonkinlaiset kehykset tehnyt, mutta aina niistä on jokin sivu tullut vinoon tai kehys on muuten epäonnistunut. Tämä kehys on tehtykin mukavan jämerästä kartongista...

Pitää nyt näyttää molemmat taulut yksitellen ja yhdessä, kun niihin ainakin itse ihastuin ...

Nämä Tiimarin ruusut ovat muuten todella kauniita. Vaikka tiedän muitakin paperikukkia, nämä on kyllä OIKEASTI ruusun näköisiä Löytyy myös punaisen, sinisen ja olikohan vielä violetinkin värisinä.
09.05.2009 - 19:00
Pitkin vuotta olen aina välillä innostunut väkertämään tauluja tai "tauluntapaisia" seinälle. Kyseessä on aina tuo sama kohta, josta maali on inhottavasti lähtenyt repeilemään ja muutaman ruuvinreikä törsöttää edellisen asukkaan jäljiltä. Tällä kertaa "inspiraationi" lähti Paperinauhasta tilaamastani paperipakkauksesta. Paperit olivat kyllä niin kauniita, että taulun olisi voinut tehdä melkein jokaisesta Mutta päädyin tekemään lopulta tällaiset:


Näitä molempia "tauluja" tein kolme kappaletta. Muutamahan tässä ei tarinnut tehdäkään, kuin liimata paperit kartongista leikattujen kehysten päälle...

Tässä lopputulos Miellyttää kyllä minun silmääni. Kehysten ja paperien suhteessa on varmasti eroja, kun tuo kuvan tähtääminen ei aina oikein helpolla onnistu.

Alunperin suunnittelin, että teen molemmille kuville eriväriset kehykset. Vaaleapohjaisille vihertävät (kuten nuo vihreät kukat). Heittäydyin kuitenkin rantuksi, enkä sopivan sävyistä vihreää löytänyt Hyvä niin, sillä lopputulos on mielestäni hieno Saapa nähdä, menevätkö nämä taulut koko kesän, vai missä vaiheessa alan uusia tekemään
Oikein suuret äitienpäivä-onnitellut MUN ÄIDILLE!
Virkeätä viikonloppua kaikille!
29.04.2009 - 19:44
Työharjoitteluni viimeisellä viikolla askartelin yhdessä harjoittelupaikkani asiakkaiden kanssa tämmöisiä kukkia:

Ne roikkuvat.....

... ovat pirtsakan värisiä....

ja niin edelleen. Oli kyllä kiva tehdä näitä. Ja nuo helmet sopivat tosi hyvin yksiin kukkien värin kanssa

Huomenna työharjoitteluni päättyy, - maanantaina siis takaisin kouluun. Sitä ennen piipahdan kuitenkin "vappulomalla". Jonkun kortin saatan tulevana viikonloppuna tehdä, katselen, millä mielin olen.
Railakasta vappua kaikille!
01.04.2009 - 21:04
Kauhia vimma ja into olisi tehdä näitä pääsiäiskoristeita. Vaikka pääsiäisen aika tuntuu melko lyhyeltä, kaipaan silti jotain piristäviä koristeita. Tämä pupu-jussin ohje oli Taika-lehdessä, jonka voitin Kirsi-Marian arvonnasta.

Aloin tekemään pupua vaikeimman kautta, kun en lukenut lehdessä olevaa ohjetta. Piirsin vain kaavat. Siinä vaiheessa, kun piti lisätä silkkipaperia, huomasin erehdykseni Ei pupun keskelle tarvinnut mitään reikää tehdä! Silkkipaperi voitiin vaan nitoa keskeltä kiinni pupuun. En ollut älynnyt, että kaavoissa pupun mahan kohdalla ollut "kukka" oli malli silkkipaperin leikkaamista varten. Pieniä muokkauksia tekemällä, sain tämän pupun kuitenkin tehtyä.
Ei tästä silti tullut "niin jännä", kun olin ajatellut
31.03.2009 - 09:00
Muutaman päivän olen tässä piirtänyt Fensterbilder lehdestä (nr.63) kaavoja tähän paperityöhön. Tänään reipastuin sitten todenteolla ja päätin tehdä taulun valmiiksi. Menikin näin iltamyöhään (siksi ajastan tämän näkymään tiistaille).

Tämä paperiaskartelutyö onnistui kyllä oikein hyvin Värit on juuri minun mieleeni; näitä värejä kaipailinkin asuntoni seinille nyt kun kesää kohti mennään. "Ikkunaruudukon" takana näkyvä valkoinen paperi on helmiäispaperia. Se olikin ihan kiva valinta, elävöitti hieman kuvaa.
Yritin terästää paperikuvioita Pro Marker-tusseilla. Kukat kävin läpi Pro Markerin Blenderillä. Nyt kun väri ehti kuivua, huomasin, ettei se oikeastaan edes näy.
Paljon muutakin mukavaa kokeiltavaa näistä Fensterbilder, - ja muista samantapaisista lehdistä löytyy. On vain aikaa vievää touhua noiden kaavojen kanssa värkkääminen. Huomenna olisi tarkoitus tehdä jokin pääsiäiseen liittyvä juttu Taika-lehdestä...
29.03.2009 - 16:36
Löysin eilen yhden kennopaperiarkin. Olen siitä joskus aiemmin näitä samoja tipuja kuin nyt tein. Näitä tipuja on hauska tehdä ja valmistuvatkin nopeasti:

Kaksi tipua tein (silmät loppu kesken) kirjahyllyäni koristamaan

Tässä tipuista sivuprofiili. Lieneekö tässä se tiputanssi menossa?

Ohjeen näiin tipuihin olen muistaakseni ottanut Sinooperista. Ideahan on kuitenkin se, että kennopaperista leikataan puoli ympyrää, joka sitten "aukaistaan" ja liimataan/niitataan tällaiseksi palloksi. Kartongista voi sitten oman mielensä mukaan lisiä leikata
13.03.2009 - 17:20
Työharjoittelupaikassani on mietitty jonkin verran tulevaa pääsiäistä ja sitä, mitä siihen liittyvää voitaisiin askarrella. Tänään kokeilin tämmöistä pupu ja tipu-mallia:
 Kaavatkin näihin oli, vaikka huomasin niistä piirtäessäni, että aika helppo osat on piirtää ihan omalla kädelläkin. Pupun jaloista tuli melkoiset, mutta kai tämä ois joku proteenia enemmän nauttinut pupu
Niin pupulta kuin tipulta olisi voinut vahvistaa esimerkiksi jalkoja, - tai piirtää kokonaan ääriviivat. Mutta enpäs niin tehnyt. Samoin huomasin sen, että koko malli kannattaa seuraavalla kertaa piirtää näin kokonaisena, eikä liimailla pupua eri palasista. Tai tietysti silloin, jos käyttää eri värejä...
Ensi viikolla pitää miettiä, mitä muuta pääsiäiseen liittyvää keksisi. Viikonloppuni taitaa kulua koulutehtäviä tehdessä, joten tämän viikon askartelut taitaa olla tässä.
Oikein mukavaa, keväistä viikonloppua kaikille!
13.01.2009 - 09:56
Tänään oli viimeinen päivä ennen kouluun menoa (kuukausi lomaa takana). Niinpä oli viimeiset hetket toteuttaa se ajatus, mitä olin aikonut "sitten lomalla tehdä". Yleensä olen pitänyt kaapin takana oleavlla seinällä kortteja, joita olen saanut. Nykyisin niitä tulee vain niin harvoin, että päätin keksiä tilalle jotain uutta. Tulos on tässä:

Eli tämmöinen lintuparvi pölähti kaapin takaseinälle:) Kaavat löytyivät tästä lehdestä:

Muokkasin ohjetta siten, että linnut tein omien värimieltymysten mukaan. Aika pieneltä tuo tuossa seinällä näyttää, mutta eiköhän silmä totu. Lumihiutale-tarrat ovat Lidlin jouluaskartelu-paketista.
21.11.2008 - 19:17
Alkuviikosta kävin JYSK:ssä. Sieltä ostin sitten lumihiutale-koristeet. Laitoin ne asuntoni paneeliverhoon koristeeksi. Tuovat vähän väriä ja jouluista mieltä. Oli onnistunut ostos:)

|
|