Innoissani aloitin tätä pipoa perjantaina neulomaan. Nopea oli neuloa, taisi tuossa tupsun teossa mennä eniten aikaa. Ohja löytyy Suuri Käsityö-lehdestä 8/2010. Tämä  on ensimmäinen neulomani työ, jonka osaan ohjeiden mukaan tehdä. Yleensä on tavannut innostus tyssätä ensimmäisiin *-merkkeihin tai muihin asioihin, joita en ymmärrä

Neuloin pipon Novitan Tempo langasta. Ihan mukavalta tuntuu tuo lanka pipon muodossa. Hieman paksumpi kuin 7 Veljestä tai Nalle-langat.

 

Neuloin pipon nro 7 pyöröpuikoilla. Silmukoita oli alussa 70. Ohjeessa suositeltiin nro 6 puikkoja. Täytynee seuraavalla kerralla kokeilla niitä. Hyvä pipo nytkin päässä, mutta 6-puikoilla saa ehkä vielä näpäkämmän.

 

Ruutukuosit etenivät läpi työn ja kavennukset alkoivat 6. ruutukuvio-kerroksen jälkeen...

 

 

Tupsua en ole aiemmpiin pipoihin tainnut tehdäkään. Tähän laitoin testi-mielessä sekaan heijastinlankaa. En tiedä, näkyykö lanka ulkona minkään vertaa, mutta kokeillaan. Ajatuksena kävi mielessä myös se, että voisi noista korttiaskartelussa käyttämistä nauhoista tehdä jonkinlaisen koristeen pipoon. Ehkä seuraavaan?

 

Tupsu on kokonsa puolesta vähän liiankin reilu. Kenties joku päivä leikkaan sitä pienemmäksi. Täytyy fiilistellä, kuinka niska taaksepäin sitä alkaa kävellä