Näitä kauniita stansattuja 3d-kuvia löysin lauantaina käydessäni Oulun Posliini- ja Lahjapuodista (Anders Meder). Liikkeeseen oli tullut todella hyvä valikoima stansattuja kuvia. En ole tainnut nähdä näitä kuvia vielä missään verkkokaupassakaan...

Tänään kuvista valmistui muutama kortti. Aika samantyylisiä toteutukseltaan:

 

 

 

Molempia kuvia löytyi omina arkkeina. Yhdessä arkissa oli 3-4 erilaista kukkakuviota (samasta kukasta, eli ruususta). Korttipohjat olen ostanut Kärkkäiseltä. Näihin kuviin olisi sopinut moni muukin korttipohja, mutta näihin päädyin tällä kertaa, kun taustat kimaltelevat kivasti helmiäisinä. Onneksi samasta arkista on vielä kuvia jäljellä, niin voin testata niitä myös eri korttipohjiin.

Nyt tuli pitkästä aikaa hieman intoa tähän korttiaskarteluun. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt uusien 3d-kuvien hankkimista, mutta en ole mieleisiä löytänyt. Ja niinkuin aina; kun koluat tietämäsi verkkokaupat läpi ja uksit "ei niitä mistään löydy", löytyvät ne juuri lähimmästä, paikallisesta liikkeestä Eipä silti; - sopii oikein hyvin minulle

 

Toivottavasti ensi viikonloppuna olisi aikaa hieman paremmin tehdä taas muutama kortti...